Tänään tuli taas asioitua ihanaisessa Ylöjärven Perhekeskuksessa, ja ihmeteltyä jälleen kerran millä moni lääkäri on sinne lääkikseen sisälle päässyt. Tässä muutamia kommenttaja kyseiseltä reissulta "Ei me kirjoiteta tätä Xanoria, kenellekään kun suurin osa näistä päätyy myyntii katukauppaan... En mä tietenkään tarkoita, että sä näin tekisit!" Olen kyseistä lääkettä käyttänyt todella harvoin, ja reseptiäkin on se mukaisesti sitten uusittu todellakin harvoin. Ymmärrän toki jos hemmo ravaa uusimassa reseptiä joka kuukausi, tällöin tilanne on eri ja vaikka potilas ei diilaiskaan lääkettä katukaupassa on tässä vaiheessa syytä olla huolissaan potilaan omasta lääkkeen käytöstä. Xanorin sijaan minua kehotettiin edelleen ottamaan päivisinkin tarvittaessa lääkettä, jota käytän yleensä iltaisin, koska se tekee minusta tokkuraisen ja väsyneen. En haluaisi käyttää tätä lääkettä päivisin, koska en halua olla toimintakyvytön lääkkeen vuoksi. Aivan käsittämätöntä.
"En mä näe sua tällä hetkellä kovin masentuneena." Hmm, mielenkiintoista, miksi minä en sitten pysty läheskään normaaliin elämään? Miksi minä sitten vain olen masentunut? Miksi toimintakykyni on rajoittunut? :D Hauskaa on myös, että minulle ei ole mitään tutkimuksia tehty, ja silti toteamus on "Ei sinulla ainakaan ole mielisairautta!". Perustuen mihin? Ei mihinkään. Haluaisin oikeasti itse selvittää mikä tässä oikein vaivaa, en jaksaisi tällaista naurettavaa pelleilyä ja oletuksia.
Puhelinfobia on myös asia, joka ei vain mene jakeluun. Minä: "Kun mulla on oikeasti aika paha tuo puhelinfobia..." Viiden minuutin kuluttua: Lekuri: "Toi meidän sosiaalityöntekijä voi soittaa sinulle!". Jep jep, en tästäkään asiasta ole kuin sen sata ja yksi kertaa puhunut. Olen myös sen sata ja yksi kertaa puhunut, että kuinka edellisessä hoitopaikassa minua ei otettu kyllin vakavasti, ja nyt täysin sama toistuu täällä!
Kyseinen lekuri ei myöskään voinut missään maailman kaikkeudessa kyetä ymmärtämään, että miten työ- ja elinkeinotoimisto, ja Pam haluavat b-lausuntoni. No totta perkeleessä ne haluavat b-lausunnon, jos haen työttömyysetuutta ainakin väliaikaisena toimeentulona, koska en ole kykeneväinen työhön! Eipä ole kauaa kun minulle on lääkärin toimesta selitetty, että sairausloma koskee ihan ihmisen koko elämää kun se on kirjoitettu, ei vain esimerkiksi tiettyä työpaikkaa. No tämähän no ihan järkevääkin. Tämä tänään tapaamani lekuri myös vähän aikaa sitten selitti, että kuinka samalla b-lausunnolla voi hakea useampaa etuutta (b-lausuntohan on käytännössä todistus siitä, että olen työkyvytön), ja nyt yllättäin b-lausuntoa ei hänestä ollenkaan tarvita kun ei ole enää oikeutettu sairauspäivärahaan.
Eivätkä ainakaan työ- ja elinkeinotoimisto tai Pam sellaisia tarvitse. No hei, suoraan sanottuna minua ei kiinnosta tarvitsevatko, jos he ne pyytävät, minä ne toimitan, jos se on sen edellytys, että saan maksettua laskuni. Minulla ei ole mitään salattavaa sairaudessani. Itse näen todellakin ihan selkeän logiikan miksi työ- ja elinkeinotoimisto ja Pam nämä lausunnot tarvitsevat. No onhan se b-lausunto nyt helmikuun loppuun voimassa, mutta jos lekuri alkaa nyt kikkaamaan ettei sellaista enää helmikuun jälkeen tarvita, niin tästä tulee ongelmia.
Ensi vuoden puolella pitäisi tosiaan päästä työkykytutkimuksiin, ja psykologisiin testeihin. Kysyin juurikin tämän vuoksi, että tulevathan ne testit sitten ennen helmikuun loppua (että tarvitseeko tässä välissä kirjoitella jotakin uusia lausuntoja), kun lääkäri oli nyt sitä mieltä, että nyt ei sovita uutta aikaa vaan vasta testien jälkeen. No lausunto todellakin loppuu helmikuun lopussa, ja siitä varmasti siunaantuu melkoisia ongelmia, jos ei ole uutta lausuntoa.
Johtopäätöksenä tästä reissusta täytyy todeta, että en ole kovin luottavainen jatkon suhteen. Tuli vähän tästä sellainen olo, että jos minua pidetään sosiaalitukien huijaajana (niin kun enhän minä oikeasti ole mikään kovin masentunut) ja Xanorin diilaajana niin mitä voi hoidolta odottaa? Mitä voi odottaa, jos potilasta ei oteta edes alkuunkaan tosissaan?
