Aina minulle särähtää suunnattomasti korvaan kun joku ilmoittaa olevansa vain "tavallinen ihminen". Kukaan meistä ei ole tavallinen, me olemme kaikki yksilöitä, uniikkeja, omia persooniamme. Itse hieman erikoisemman ulkonäön edustajana usein törmään tähän vastakkainasetteluun normaali ja epänormaali. Ei ole normaaleja tai epänormaaleja on vain erilaisia ihmisiä. Ihmiset pitävät erilaisista asioista, ja tämä tuntuu edelleen 2000-luvulla olevan yllättävän monelle ongelma. Jatkuvasti pohditaan sitä millaisena on soveliasta kulkea kadulla, onko mummon soveliasta näyttää tatuointinsa, onko homojen soveliasta tanssia linnan juhlissa. Itselleni iskee tässä väistämättä sellainen olo, että "onneksi" minulla on elämässäni hieman suurempiakin ongelmia, kuin se millaiset ihmiset ovat normaaleja ja millaiset epänormaaleja. 

Muistan erään jutun Palvelualojen ammattiliiton lehdestä. Jutussa kerrottiin naisesta, joka oli tatuoitu, Rosasta. Jutussa käsiteltiin miten asiaskaspalveluammatissa suhtaudutaan tatuointeihin. Juttu oli yleisesti ottaen positiisesti kirjoitettu, ja sitä näkökulmaa miten tällaiset muurit ovat pikkuhiljaa murtumassa, tuotiin esille. Erityisesti jäi kuitenkin mieleen mitä eräs vanhempi mieshenkilö oli Rosalle huutanut kun nainen oli ollut kävelemässä töistä kotiin, mies oli huutanut että Rosan ei pidä yllättyä jos hänelle tapahtuu jotakin pahaa, ja itseasiassa se olisikin ihan oikein, koska Rosa on tatuoitu! Aivan käsittämättöntä! Mitä jos Rosa olisi huutanut miehelle, että hänelle ansaitseekin tapahtua jotain pahaa, koska mies on ruma vanha pummi? Tämähän olisi voinut olla yhtälailla Rosan mielipide miehestä. Rosa ei kuitenkaan huudellut miehelle törkeyksiä. Toki jokainen meistä saa sanoa mielipiteensä ihan missä vain, mutta hienotunteisuus ja käytöstavat olisi aina hyvä pitää mielessä jokaisen meistä, oli sitten nuori tai vanha, homo tai hetero, tukallinen tai kalju, tatuoitu tai tatuoimaton. 

Itse näen tärkeimpänä, että kun ihminen katsoo peiliin ihminen voi olla suhteellisen tyytyväinen näkemäänsä ja edustamaansa. Jos joku on tyytyväinen itseensä hiustenpidennyksien kanssa, joku toinen taas kaljuna niin keneltä tämä on pois? Ei ole mitään järjellistä syytä olla hyväksymättä erilaisuutta. Me todellakin pidämme eri asioista, tämä johtaa joskus väistämättä siihen, että törmäämme asioihin, joista emme pidä. Jos kyseessä on kuitenkin niinkin mitätön asia minun kannaltani kuin vaikkapa naapurin uusi tukka, niin onko minun pakko mennä pilaamaan naapurin päivä kommentoimalla tukkaa vaikkapa "harakan pesäksi"? Minä en hyödy tästä mitään, aiheutan toiselle pahan mielen ja toivon toki, että kukaan ei käyttäytyisi näin minua kohtaan. Miksi siis minä käyttäytyisin näin naapuriani kohtaan? Ei ole minun elämääni järisyttävä asia, että naapurilla on uusi tukka, joten voisinko antaa vain naapurin nauttia sitä uudesta tukastaan? Toisten elämän henkilökohtaiset valinnat eivät usein loukkaa meitä mitenkään hekilökohtaisesti, eivätkä edes kuulu meille. En ymmärrä lainkaan tätä Oinosen logiikkaa, jonka mukaan homojen tanssiminen loukkaa häntä henkilökohtaisesti. Eihän tässä ole mitään järkeä. Miten kansanedustaja kollegan tanssiminen oman kumppaninsa kanssa voi loukata toista kansanedustajaa henkilökohtaisesti, mikäli hänellä ei ole suhdetta jompaan kumpaan tanssivaan henkilöön? Voisimmeko keskittyä omaan tanssiimme niin elämässä kuin parketilla sen sijaan, että keskitymme vain toisten valintoihin ja niiden arvostelemiseen? 

Jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa, niin mikä minä olen tuomitsemaan kenenkään valintoja vääräksi? En halua että minun elämääni kohdistetaan asiatonta ja tarpeetonta kritiikkiä, joten mikä oikeuttaisi minut kohdistamaan sitä toisiin? Joku on tyytyväinen itseensä botox-huulilla, toinen on tyytyväinen itseensä tatuoituna, kolmas on tyytyväinen luonnollisuuteensa, ja jokainen heistä on ihan yhtä hyvä ja arvokas. Tuntuu että ihmisiin, joita vielä pidetään jotenkin epänormaaleina saa avoimesta kohdistaa kaikenlaista perusteetontakin arvostelua. Entä jos homoseksuaali arvostelisi heteroita epänormaaleiksi tai jos runsaasti tatuoitu arvostelisi tatuoimattomia rumiksi? Tämä ei tulisi kuuloonkaan, koska heterous ja tatuoimattomuus/yhden tatuoinin omistaminen on edelleen normaalimpana pidettävää kuin homoseksuaalisuus tai runsaasti kuvioitu kroppa. Tällaisilla asioillahan ei ole loppupeleissä merkitystä kuin ihmiselle itselleen, tai ei pitäisi olla.

Ei ole rumuutta tai epänormaaliutta, kauneus on aina katsojan silmässä ja ihmiset ovat erilaisia. Minulla ei ole vaikeuksia hyväksyä erilailla ajattelevia tai eläviä kuin minä, mutta sitä minä en ymmärrä miksi heillä pitäisi olla oikeus rajoittaa elämääni, eihän minullakaan ole oikeutta rajoittaa heidän elämäänsä? Tosin isoin ero taitaa olla siinä, että minulla ei ole tarvetta rajoittaa heidän elämäänsä. Minua eivät ahdista erilaiset ihmiset. Erilaisuuden ei pitäisi olla uhka, sen pitäisi olla rikkaus. Sinun ei ole pakko muuttua homoksi, vaikka homojen annettaisiin mennä naimisiin, sinun ei ole pakko ottaa tatuointeja, vaikka naapurisi olisi täynnä niitä. Toisten erilaisuuden hyväksyminen ei velvoita sinua muuttumaan samanlaiseksi, joten mitä ihmiset pelkäävät? Ei ole oikeasti mitään pelättävää. En erityisemmin ole Lauri Tähkän ja Elonkerjuun musiikin fani, mutta näitä lyriikoita kappaleesta Pauhaava sydän sopii lainata tähän loppuun paremmin kuin mitään:

"Ei rikkaus oo rakkautta rikkaampaa

rakkaus oo rikkautta rakkaampaa
Jos rakkaus on suoraa ja rikkaus väärää
kuka suoran säätää ja väärän määrää 

Ei tunne oo järkeä köyhempää
köyhä on järki ja tunne käypää
Jos tunne on suoraa ja järki väärää
kuka järjen säätää ja tunteen määrää 

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla
Mut sun lähelläs mieli peilityyni on 

Ei kauneus oo rumuutta kauniimpaa
ruma on kaunis ja kaunis rumaa
Jos ruma on suoraa ja kaunis väärää
kuka kauniin säätää ja ruman määrää 

Ei valhe oo viisautta tyhmempää
onko totuus viisas ja valhe kierää
Jos valhe on suoraa ja totuus väärää
kuka valheet säätää ja totuuden määrää 

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla

Mut sun lähelläs mieli peilityyni on"

Kuka siis kauniin säätää ja ruman määrää? Kuka valheet säätää ja totuuden määrää? Näihin pohdintoihin on hyvä lopetella tänään. Hyvää yötä!