Tuli taannoin luettua Aamulehdestä mielenkiintoinen juttu "tasa-arvosta" suomalaisessa koulutus- ja työelämässä. Juttua lukiessani heräsi ajatus, että onko tarkoituksenmukaista ottaa näin kovaa pulttia siitä, että jokaisella koulutus- ja työalalla olisi melkein saman verran miehiä ja naisia? Mikäli suurin osa naisista ei halua asentajan töihin tai suurin osa miehistä ei halua hoitaja töihin, niin onko välttämätöntä pakottaa naisia miesten töihin ja miehiä naisten töihin? 

Vapaus valita naisena miehen tai naisen ammatti on eri asia kuin velvollisuus valita vastakkaisen sukupuolen ammatti (mikä tulee olemaan väistämättöntä mikäli otetaan käyttöön peruskoulusta lähtien sukupuolikiintiöt). Joku joutuu tekemään valintansa vain kiintiön täyttymisen vuoksi, koska on todella epätodennäköistä, että tämä jako menisi luonnostaan suhteellisen tasan. Tuntuu että tällä nykysuuntauksella ei oikeasti ole mitään tekemistä oikean tasa-arvon kanssa, johon kuuluu se vapaus valita naisena asentajan tai hoitajan ammatti. Tärkeää on ainoastaan täyttää sukupuolikiintiöt, jotka ovat kirjattuna tasa-arvosuunnitelmaan. Onko tämä oikeaa tasa-arvoa? Miten tämä edustaa valinnan vapautta, joka nähdään olennaisena asiana tasa-arvossa?

Nais- ja miesvaltaisilla aloilla on palkkaeroja, ja tästä kumpuaa käsitys miehen euro on naisen 80 senttiä. Kuitenkin samalla allalla, samalla kokemuksella ja koulutuksella sekä samassa tehtävässä mies ja nainen saavat Suomessa samansuuruisen palkan. Onko kuitenkaan tarkoituksenmukaista, että ainoana tavoitteena on saada miehen ja naisen kuukausipalkka keskimäärin samaksi tasaamalla miesten ja naisten määrää eri ammattien välillä? Miten tämä käytännössä vaikuttaa yksilön talouteen? Siivooja saa edelleen huonoa palkkaa, vaikak tilastoissa miesten ja naisten keskipalkat olisivatkin lähentyneet toisiaan.

Onko tässä väkinäisestä samansuuruisen keskipalkan luomisesta sukupuolten välillä oikeasti siis mitään hyötyä muuten kuin tilastojen kannalta? Tasa-arvo on tärkeä asia, mutta sen tavoittelu pelkästään tilastoihin voi johtaa siihen, että tasa-arvomallista tulee kahle, jonka mukaan yksilön on elettävä. Tässä vaiheessa ollaan tietysti yhtä lailla elämää kahlitsevassa ja valintoja kaventavassa tilanteessa kuin epätasa-arvossakin. Järjenkäyttö on siis tässäkin pelissä sallittua, tilastojen kaunistamisesta ei ole mitään iloa oikeastaan kenenkään kannalta!