Jatkossa Gekkosen blogi löytyy siis täältä http://kirppusirkus.fi/gekkonen/  Ainakin toistaiseksi nämä kirjoitukset jäävät tänne luettaviksi, ajan kanssa mahdollisesti siirtelen näitä tuonne uuteen blogiin. Kiitos kaikille lukijoille, toivon että jatkatte lukemista myös uudessa osoitteessa. 

Viime päivinä on taas saanut kuulla urakalla pilkkavirsiä siitä kuinka me Pekka Haaviston kannattajat emme kykene tekemään mitään muuta näkymään somessa. On tämä some melkoisesti muuttunut siitä miksi minä sen olen käsittänyt, kun siihen ilmeisesti näköjään lasketaan nykyisellään myös katukampanjointi ja erinäköisten tapahtumien järjestäminen. Jos Haaviston kannattajat olisivat olleet yhtään vähemmän näkyvä joukko katukuvassa, voisi somevaalit-virren veisaajia sanoa tietämättömiksi. Nyt on kuitenkin erittäin vaikea uskoa, että kyseessä on tietämättömyys. Onko kyseessä turha ylimielinen ja lapsellinen kettuilu vaiko toive siitä, että me Haaviston kannattajat heittäisimme hanskat naulaan viimeisten kampanjapäivien ajaksi? Sanoisin monen kohdalla että suloisessa tasapuolisuudessa molempia. Minua on jo pitkään ihmetyttänyt, että eikö kannattaisi kampanjoida oman ehdokkaansa puolesta sen sijaan, että keskittyy naureskelemaan toisen ehdokkaan kannattajille? Jos ihminen on täysin varma oman ehdokkaansa voitosta, niin miksi laittaa energiaansa tällaiseen lapselliseen naureskeluun? Eikö sen sijaan voisi ottaa rennosti, ja odottaa että voitto lankeaa kuin Manulle illallinen? Jos itse olisin näin julmetun kaikkitietävä ja varma niin istahtaisin takkatulen ääreen nauttimaan port-viiniä ja ottaisin rennosti. Koska en ole kaikkitietävä, minun on tehtävä töitä ja teenkin niitä mielelläni tietäen, että meni syteen tai saveen, me olemme tehneet parhaamme ja voimme nostaa sunnuntaina maljan voitolle, koska me olemme joka tapauksessa voittajia. Voitto ei ole pelkkää Mäntyniemeä tai presidenttiyttä, todellinen voitto on se, että me olemme jo tehneet historiaa. Me olemme aloittaneet yhdessä asioiden muuttamisen, ja tästä on hyvä jatkaa Mäntyniemen kanssa tai ilman. Matka voi joskus olla jopa arvokkaampi kuin päämäärä.

Ihmiset ympäri Suomea ovat raataneet pakkasessa ja tuulessa sitkeästi päivästä toiseen, iloisina ja hyväntuulisina sen sijaan, että olisivat keskittyneet kuuluttamaan internetissä ehdokkaansa varmaa voittoa. Minä en tiedä kuka voittaa, mutta usein minulle on herännyt kysymys mitä Sauli Niinistö mahtaa olla mieltä kannattajista, joista ei löydy vapaaehtoisia pitämään vaalimökkejä auki. Eiköhän Niinistökin toivoisi kannattajiltaan apua huolimatta siitä, että hänellä onkin enemmän rahaa kampanjaan kuin Haavistolla. Itse olen kuluneella viikolla laittanut kaiken aikani kampanjointiin, kampanjointiin joka tapahtuu kadulla, ihmisten parissa. Tuntuu toisaalta huvittavalta toisaalta surulliselta lukea naureskelua meidän työtämme kohtaan. Onko tämä tietynlaista katkeruutta siitä, että omassa porukassa ei ole yhtä hyvää yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä?

Haaviston kannattajia tunnutaan pitävän tredien perässä juoksijoina. Milloin ihmisarvosta ja tasa-arvosta tuli trendikysymys? Milloin välittämisestä tuli trendikysymys? Onhan se ihan hirveää, että ihmiset kannattavat moisia hippiarvoja. Pakko olla vain trendikästä, kukaanhan ei voi oikeasti kannattaa suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Pitäisiköhän minunkin alkaa leimaamaan kaikki itseäni ärsyttävät ilmiöt ja asiat vain trendeiksi? Enpä muista, että perusuomalaisten eduskuntavaalivoiton kohdalla olisi kovasti jauhettu trendikkyydestä, joten ilmeisesti oikeus leimata asia trendiksi tuosta vain riippuu täysin asiasta. Siinä missä me Haaviston kannattajat uskomme parempaan huomiseen, ystävällisyyteen, välittämiseen ja muutoksen voimaan, toiset uskovat näköjään edelleen ilkeyteen ja katkeruuteen. Ennen kuin joku tulee nillittämään, että ”Minulla on oikeus leimata ilmiö trendiksi...” Kyllä, jokaisella on oikeus vaikka kutsua pöytää tuoliksi, mutta ei se pöydästä tuolia tee.

Puhutaan muutoksista ja ihmeistä, minä olen nähnyt selvää ilmapiirimuutosta, olen nähnyt sitä kaduilla ja toreilla ihmisten keskuudessa. Näyttää löytyvän aika paljon ihmisiä, jotka eivät enää halua nähdä tulevaisuuden Suomea jurojen ja itserakkaiden ihmisten maana. Meissä suomalaisissa on muunlaistakin potentiaalia, meissä on potentiaalia parempaan ja inhimillisempään yhteiskuntaan. Moni on näyttänyt vuosia piilottavan tämän potentiaalin, koska on ehkä kokenut, että tulee syrjityksi ja haukutuksi mikäli sen näyttää. Pekka Haavisto kuitenkin yhdisti meidät, rohkaisi meitä kaikkia näyttämään sen potentiaalin, ja me saimme huomata että meitä on paljon enemmän kuin olisimme koskaan osanneet kuvitellakaan.

”Eihän mikään muutu kuitenkaan...” Tämän lauseen kuulee lukemattomia kertoja päivässä. Ei toki mikään muutu, jos aikansa käyttää sohvalla istuen ja valittamalla kuinka asiat ovat huonosti. Muutos ei tapahdu ilman tekijöitä, ja jokainen meistä voi olla tekijä, mutta se vaatii työtä, hitosti työtä. Helpompi on vain jatkaa sohvalla istumista, ja valittaa kuinka ei edes kannata tehdä mitään kun ei mikään kuitenkaan muutu. Ei se kahvikaan itsestään keity, eikä pyörä polje itse itseään. Vaikuttaminen isoihin pyöriin ei ole sen kummallisempaa, se vain hiton paljon hitaampaa ja vaatii hiton paljon enemmän työtä. Ennen kaikkea muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme. Jos jää odottamaan taivaasta tippuvaa ihmettä saa odottaa koko loppuikänsä.

Minä en saa itkupotkuraivareita, minun iloni ei muutu suruksi, jos minun ehdokkaani ei voita, nostan kuitenkin maljan muutokselle ja voitolle. Sen sijaan voisin lyödä vetoa siitä että moni Saulin kannattaja on edelleen yhtä ylimielinen kävi miten kävi. Mietin usein, että osaavatko nämä ylimieliset arvostaa mahdollista voittoa lainkaan? Osaavatko he iloita sydämestään voitosta, kun se oli heistä alusta lähtien selvä? Onko tällaiselle ihmiselle häviö maailmanloppu? Toki toivon ja uskon että myös nämä tietylaiset Saulin kannattajat voivat muuttua. Olen käynyt hyviä keskusteluja monen Saulin kannattajan kanssa, ja kaikki heistä eivät ole todellakaan ylimielisiä. Usko ehdokkaaseen on hyvä asia, mutta kannattaa myös muistaa uskoa itseensä. Itsevarma saa toki olla, se on hyvästä mutta ylimielisyys myrkyttää kaiken. Minä en voi todellakaan tietää tulevaisuutta, voin vain työskennellä sen paremman tulevaisuuden eteen.

Iltalehtien sanojen mukaan Pekka Haaviston vaalivalvojaiset olivat villit bileet. No jos eivät nyt suoranaisesti villit niin ainakin vaalivalvojaisiksi hyvin poikkeukselliset bileet. Itse saavuin toisen puoliskoni kanssa paikalle vähän yli seitsemän, ja olin jo kauhusta jäykkänä lueskellut puhelimella Facebookista, että kuinka jo noin puolta tuntia ennen oli ollut Tavastian edessä jonoa. Jonoon päästyämme huomasimme, että luojan kiitos jono sentään vetää vielä. Pääsimme kuin pääsimmekin sisään, ja totesimme heti että on parempi siirtyä parven puolelle, jos meinaa jotakin nähdäkin. Vieressämme parvella oli muistaakseni MTV3:en haastattelupiste, ja kun Pekka lähti jossakin vaiheessa hipsimään kohti Musiikkitaloa käveli hän meidän edestämme kuvaajat tietenkin perässään. Meinasin kirjaimellisesti sokaistua, kun joku kuvaajista räpsäisi kuvan niin, että salama välähti melkein kiinni kasvoissani. Kuvaaja on varmasti tyytyväinen kun Pekan kuvan sijaan kamerassa onkin yksi kuva irvistelevästä naisesta. Sydän sykkyrällä tuijotin säännöllisin väliajoin kelloa, ja odotin että kello lyö kahdeksan ja ennakkoäänet julkistetaan. Olin luvannut lähettää eräällä ystävälleni muutaman badgen ja Pekka-kangaskassin, ja ennakkoäänet nähtyäni ensimmäinen ajatukseni oli suoraan sanottuna tämä "Voi helvetti, nyt joudun ehkä kysymään häneltä, että haluaako hän ne vielä".

Ensimmäisten varsinaisen vaalipäivän äänien tullessa mukaan Väyrysen kannatus nousi entisestään. Vaalikommentaattorit kertoivat, että kuinka tässä vaiheessa on täysin normaalia, että Väyrysen kannatus on näin suuri tässä vaiheessa, kun ensimmäiset lasketut äänet ovat tulleet pienistä maakunnista, mutta siitä huolimatta sydän hakkasi aivan hulluna. No pikku hiljaa Pekan kannatus alkoi sieltä hilautua ylöspäin, ja viimeistään ennusteen tullessa kehiin Tavastia räjähti. Tilanne oli kuitenkin edelleen kutkuttavan jännittävä, sydän hakkasi edelleen kuin viimeistä päivää ja kädet olivat aivan rättimärät. Oli vaikea yrittää ottaa kuvia kun kädet tärisivät niin pahasti. Pitkään screenillä näytettiin pelkkää ennustetta, ja kun oikeat luvut lopulta läjähtivät ruutuun niin muutama ilon kyynel vierähti poskelle. Oli hauska katsella screeniltä tyyntä Pekkaa kommentoimassa viimeiseen asti "Katsotaan nyt loppuun asti", vaikka viime hetkillä Pekan silmistä näkikin jo ilon. Jossain vaiheessa yleisöltä kysyttiin "Kuka on ensimmäistä kertaa vaalivalvojaisissa?" Melkein koko yleisö nosti kätensä kuin yhtenä ihmisenä minä mukaan lukien. Jossain vaiheessa iltaa selvisi myös, että Pekan kannatus oli pääkaupunkiseudulla suurempaa kuin Niinistön.

Kun täpötäysi Tavastia lauloi kuorossa Jäähyväiset aseille-kipaletta, viimeistään siinä vaiheessa sen tajusi, me oikeasti teimme sen! Näin pienellä budjetilla! Tässä vaiheessa sitä oikeasti heräsi siihen totuuteen, että miten paljon yksittäisten kansalaisten tekemä työ ratkaisee. Me kaikki olemme edelleen tekemässä historiaa, olemme tehneet sitä jo, mutta jatketaan loppuun asti. Raha ei välttämättä olekaan se joka ratkaisee. Maailma muuttuu, me voimme muuttaa sitä. Moni kirjoitti Facebookissa pelkäävänsä, että Pekka ei pääse toiselle kierrokselle, minä aina vastasin näihin, että älä pelkää, pelolla me emme voita mitään vaan rohkeudella ja työllä. Kun hymyilevä sankarimme käveli Tavastian lavalle kaapaten rakkaansa kainaloonsa oli tunnelma jotain ennen näkemätöntä, iloitsevia ja sydämestään hymyileviä ihmisiä joka puolella, ihmiset halasivat toisiaan. Jossakin vaiheessa koko Tavastia huusi yhteen ääneen "Pekka, Pekka...!!!" Kukaan ei voi enää vähätellä Haavisto-ilmiötä, se on täällä ja se on iso! Meillä on kuitenkin vielä paljon töitä tehtävänä näiden kahden viikon aikana.

Seuraavana päivänä tietokoneelle tullessani minua odotti melkoinen yllätys, Pekan Facebook sivulla oli yli 60 000 tykkääjää! Edellisen päivän fiilikset käsien vapinoineen palasivat hetkeksi, mutta sitten oli vain pakko ravistella itsensä irti tästä tunteesta, ja ryhtyä miettimään mitä minä voin näinä kahtena tulevana viikkona vielä tehdä Pekan hyväksi. Todistimme jo kerran vääräksi sen, että Pekan kannattajat eivät mene uurnille asti, todistetaan se uudestaan! Kaikkeni teen mitä pystyn, toivottavasti te muutkin, sillä rauhantekijämme tarvitsee apuamme! Hänellä ei ole suurta rahasummaa takanaan, mutta hänellä on jotain parempaa, hänellä on meidät ja meillä on Pekka, ehdokkaista paras! Pekkaa on helppo kampanjoida! Tehdään Pekasta presidentti!

Tämänkertaisia presidentinvaaleja on ollut ilo seurata. Vuosien saatossa on monesti tuntunut siltä, että usko ihmiskuntaan on mennyt. Usko siihen, että ihmiset olisivat valmiita oikeasti toimimaan muutoksen eteen on mennyt monet kerrat. Olen monet kerrat ajatellut, että yhteiskunta on passivoinut ihmiset niin, että he eivät enää usko voivansa muuttaa asioita. Useita kertoja olen yrittänyt houkutella ihmisiä kongreettiseen toimintaan erilaisten asioiden eteen, tuloksetta. Nyt onkin ollut positiivista huomata, että ihmiset tulevat itse kysymään, miten he voisivat auttaa, mitä he voisivat tehdä, jotta yhteinen tavoitteemme toteutuisi. Ihmiset kirjoittavat blogi-kirjoituksia, tekevät videoita Youtubeen, pitävät puheita kaupungilla, piirtävät kuvia, ilmoittautuvat jakamaan flyereita, ideoivat, puhuvat ystävilleen ja sukulaisilleen asiasta. Mainitsemisen arvoisia ovat myös nettisivustot siksipekka.fi ja www.kakkonenonykkonen.fi, jälkimmäisessä voi katsella Pertti Jarlan piirtämiä Haavisto-strippejä. Ensimmäisessä on listattu eri ihmisten sanoin miksi Pekka, joukosta löytyy niin julkkisten kommentteja kuin tavallisten äänestäjienkin kommentteja Facebookista.

Facebookissa ilmiö on saanut hauskan muodon vaalien vakavuuden keskellä, Pekka Haavisto facts-sivuston. Tämän sivuston inspiroimana toiset ovat kirjoittaneet Post-it lapuille Pekka-faktoja, ja levittäneet näitä ympäriinsä. Facebookista löytyy myös tukiryhmä nimeltä Pekan enkelit. Ilmiössä mukana voimakkaasti ovat myös monet taitelijat, muusikot ja kirjailijat. Näkyvimmin ehkä Pertti Jarla piirroksineen, ja Anssi Kela nettikirjoituksineen unohtamatta tietenkin Tavastian keikkailtaa, jossa moni muusikko näytti tukensa.

Jopa alaikäiset kirjoittavat, että kuinka heitä harmittaa, että he eivät voi äänestää, ja lupaavat tehdä kaikkensa saadakseen mukaan ihmisiä, jotka jo voivat äänestää. Jopa ulkomailta tulee viestejä, joissa harmitellaan että kun heillä ei ole äänioikeutta Suomessa. Jälleen joudun huomaamaan, että ihmisissä on hyvyyttä, ja taistelutahtoa paremman huomisen puolesta. Moni ei apaattisesti vain haluakaan hyväksyä maailman muuttuvan takaisin menneisyyden suuntaan, ei halua nähdä saavutettujen tavoitteiden romahtavan. Tahdon herättämiseksi tarvittiin vain oikea ihminen. Joka päivä tätä ilmiötä seuratessani, ja siinä tiiviisti mukana ollessani, hämmästelen että mitä ihmisistä oikein voi löytyä. Kuinka paljon tahtoa ja voimaa löytyy meistä ihan tavallisista naisista ja miehistä, tyttäristä ja pojista, äideistä ja isistä, isoäideistä ja isoisistä. Meitä on mukana kaiken ikäisiä, erilailla koulutettuja, natiiveja suomalaisia, maahanmuuttajia, ihan kaikenlaisia ihmisiä ja me teemme töitä yhdessä. Töitä yhteisen tavoitteemme eteen. Vaikka ennakkoäänestysprosentti on ollut alhainen, niin vaalien kiinnostavuudesta kertoo osaksi muun muassa se, että muutama vaalitilaisuus on ollut niin täysi, että halukkaita on jäänyt ulkopuolelle. Tampere-talon väittelytilaisuutta seuraisivat monet aulassa screeneiltä. Esimerkiksi Ruotsin puolella sen sijaan ulkosuomalaiset ovat olleet aikaisempia vuosia aktiivisempia ennakkoäänestyksessä, ja muualtakin päin maailmaa on kantautunut tällaista viestiä.

Muutama tarina/kirjoitus on kiinnittänyt huomioni, kirjoitan ne tähän sanasta sanaan suoraan niinkuin olen ne itse lukenut:

"Tänään on tilipäivä. Olavi (5 v.) kaivoi 10-senttisen taskustaan ja antoi sen Pekalle Nokian vaalitilaisuudessa. Mummu seuraa esimerkkiä. Eikä tässä vielä kaikki: "Kyllä sen Suomen presidentinkin pitäisi miettiä se, että taloja pitäisi rakentaa enemmän maan alle, että eläimille jäisi enemmän tilaa maan päälle. Että olen ylpeä lapsenlapsestani! En tiedä mikä Pekassa kiinnostaa, mutta Olavi tunnistaa sen telkkarista ja puhuu kaikenlaista ylläolevan kaltaista. Ja näkivät kuitenkin ensimmäistä kertaa maanantaina Nokialla eikä mun mielestä ole ollut mitään puhettakaan koko presidentinvaalikuviosta niin että olisi ollut kuulolla. Koukuttava tyyppi varmaan :)"

"Viimeviikolla eräs aamu olin viemässä poikaani päiväkotiin, kun poika kysyi minulta: -Äiti, mikä tuo merkki on? ja osoitti takin rinnuksiini kiinnitettyä Haavisto-pinssiä. Siinähän sitten selitin kolmivuotiaalleni parhaan kykyni mukaan edustuksellista demokratiaa, vaalimenttelyjä, presidentin tehtäviä ja omia arvojani, kuten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, kun poikani keskeytti minut tiivitääkseen jargonini: - Ai äiti, tarkoittaako se sitä ettei saa kiusat? Ja että setä sanoo niin? Hetki meni ennen kuin hämmennyksestäni selvisin ja ymmärsin vastata: - Kyllä rakas, juuri sitä se tarkoittaa, johon poikani: -Saisinko minäkin sitten tuommoisen merkin? Ja sai. <3"

‎"Eilen kävimme kahden vanhemman ihmisen luona kylässä. Semmosia kahdeksankymppisiä. He rupesivat kyselemään, että joko teillä on ehdokas katsottu. He sanoivat että he äänestävät Haavistoa, koska on kaikista älykkäin ja fiksuimmin käyttäytyvin ehdokas. Niin, että kyllä Pekkaa äänestää muutkin kuin nuoret."

"Pekan valinta tekisi hyvää niin Suomelle kuin koko maailmalle. Vahvasti suvaitsevainen mutta suoraselkäinen ja oikeamielisiä ratkaisuja ajava aktiivinen ja voimakas "hahmo", joka toisi maailmaan lopulta ystävällisyyden ja hyvyyden tavoitt...elemisen muotia itsekkyyden, pinnallisuuden, minä-keskeisyyden rinnalle. Tällaistahan on julkisuudessa ainakin Pekka ja Kjell Westö viime aikoina ajaneet. Uskalla olla vahvasti kiltti."

Ensimmäinen tarina kertoo minusta hyvin sen, kuinka lapset tunnistavat aitouden ja sydämellisyyden. Jossain vaiheessa moni ihminen menettää kykynsä olla sensitiivinen, aistia ihmisten todellisia motiiveja ja tuntemuksia. Toinen tarina puolestaan kertoo hyvin, sen miten lapset osaavat tiivistää viestin, ja tämä lapsi ymmärsi sen mitä moni aikuinenkaan ei ymmärrä. Ei saa kiusata, ei missään muodossa, eikä ketään. Kolmas kertomus todistaa sen, että voimme heittää romukoppaan ajatuksen, että vanhemmat ihmiset eivät voi äänestää Pekkaa ennakkoluulojen vuoksi, koska moni iäkkäämpikin on hylännyt ennakkoluulonsa, tutustunut ehdokkaaseen, ja huomannut ennakkoluulonsa vääriksi. Neljäs on enemmänkin kannaotto asiaan, mutta minuun tässä iski tämä "Uskalla olla vahvasti kiltti.". Tässä yksinkertaisessa lauseessa tiivistyy paljon, on vahvuutta osata olla toisille kiltti ja ystävällinen. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi olla kynnysmatto. Vahvasti kiltti, tämä on jotakin todella tavoittelemisen arvoista. Tämä yksinkertainen lause sisältää opetuksen siitä, miten jokainen meistä voisi olla vähän ystävällisempi toisille. Miten jokainen meistä voisi miettiä, että onko se outo tyyppi koulussa tai työpaikalla kuitenkaan niin outo? Onko turha julkkis oikeutettu kohde oman vihan purkamiselle internetissä? Ystävällinen sana, hymy, auttava käsi, kuunteleminen, anteeksipyyntö ja anteeksianto. Pienistä asioista voi tulla isoja asioita niin hyvässä kuin pahassa, meistä itsestämme on kiinni kummassa annamme tämän tapahtua. Muistakaamme myös, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Näytetään esimerkkiä, ja sanotaan ei kaikelle kiusaamiselle, sen lisäksi että sanomme meidän on myös toimittava sanojemme mukaan.

Aikanani vannoin katkerien kokemusten vuoksi, että en koskaan enää jaa flyereita. Harvoin olen sanonut, että en enää koskaan tee näin ja näin, ja tämänkin kerran jouduin pyörtämään lupaukseni. Kun seisoin flyer kädessäni Keskustorin vaalimökin kupeessa, aloin miettimään tätä koko kansanliikettä, sitä miten jouduin pyörtämään oman lupaukseni siitä, että en enää koskaan jaa flyereita. Aloin miettimään miten inspiroiva täytyy olla henkilön, joka sai minut torille flyereita jakamaan. Miten inspiroiva täytyy olla henkilön, joka saa kaikki nämä ihmiset tuottamaan roppakaupalla omaa materiaalia verkkoon, ja saa ihmiset jalkautumaan kaduille muun kansan joukkoon. Tällainen mies ei ole mikään tavallinen poliitikko. En edes joutunut miettimään lähdenkö jakamaan flyereita, lähdenkö järjestämään muiden vihreiden avuksi vaalitilaisuutta, levitänkö sanaa sosiaalisessa mediassa, minulle oli selvää, että näin minä teen. On ollut mahtavaa olla mukana tällaisessa jatkuvasti kasvavassa ilmiössä. Ilmiössä jonka keskiössä meillä on mies, joka pitkästä poliittisesta urastaan huolimatta edelleen välittää, edelleen hymyilee, edelleen jaksaa lohduttaa itkevää naista, ja muistaa tämän myöhemminkin. Mies joka kuuntelee, jonka huoli maamme tulevaisuudesta on todellinen. Mies, joka ei koskaan tuskastu vaikeistakaan kysymyksistä, eikä suutu toimittajalle, joka yrittää parhaansa mukaan provosoida. Mies joka ei tuomitse toisia. Mies, joka astelee sissipäälliköiden eteen aseettomana rakentaakseen rauhaa. Toivon sydämestäni, että tästä miehestä tulee seuraava presidenttimme, mutta vaikka näin ei kävisikään, me olemme silti voittajia. Mies joka on inspiroinut näin montaa ihmistä tekemään sydämestään töitä yhteisen tavoitteen eteen, ei voi koskaan olla häviäjä.

On ollut mahtavaa tehdä töitä teidän tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kanssa yhdessä. Kaikkia teitä en varmasti koskaan kasvotusten tapaa, mutta haluan kertoa teille miten ylpeä minä olen, että saan tehdä tätä kanssanne, ja että te kaikki olette mukana. Tällaista minä olen vuosia halunnut nähdä, ja olen iloinen että pääsin näkemään sen näin nuorella iällä. Olkaa ylpeitä itsestänne, teette mahtavaa työtä meidän kaikkein puolesta. Me haluamme muutosta, me voimme tehdä sen, mutta vain yhdessä. Toivon että kaikki tämä inspiraatio ja palava halu tehdä töitä paremman huomisen eteen säilyy vielä vaalien jälkeenkin meidän jokaisen tähän ilmiöön osallistuneen sydämessä, jokaisella meillä säilyy tahto viedä muutosta eteenpäin, ja jokainen meistä myös tekee sen. Muutoksen orastava pieni liekki monen sydämessä on saanut polttoainetta, ja siitä on tullut roihu. Tämä roihu ei kuitenkaan polta ja sokaise, se tuo lämpöä ja valoa kylmään ja pimeään maailmaan. Muutoksen ajatuksesta on tullut toimintaa. Toivon vilpittömästi, että tämä mies pystyi siirtämään meille perinnön, oman lempeän periksiantamattomuutensa, jonka liekkejä edes valtameri ei voi sammuttaa. 

Piti nyt sitten oikein omin korvin kuunnella tämä Pekka Haaviston tietyissä piireissä kohua aiheuttanut lausunto sikatilojen kuvaamisesta. Täytyy nyt kyllä ihan rehellisesti todeta, että paljon melua on taas noussut tyhjästä. Pekkahan puhui ylipäänsä siitä, että tällaisia iskuja ja salakuvaamista ei ylipäänsä pidä hyväksyä. Eikä hän halua yhteiskuntaa, jossa tällainen toiminta on täysin oikeutettua. Pekka ei sanonut, että hän ei ymmärrä tällaista toimintaa, hän sanoi että hän ei hyväksy, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Minusta on ihan hyvä miettiä, että missä menee tällaisen toiminnan raja, jos se on hyväksyttyä eläinsuojelun nimissä voiko tällainen ollo hyväksyttyä muidenkin asioiden nimissä?

Syytteitähän ei tosiaan tullut kotirauhan rikkomisesta, mutta julkisrauhan rikkominenhan nyt ei syytteenä sinänsä loppuviimein hirveästi poikkea kotirauhan rikkomista.

"Julkisrauhan rikkominen on rikos, jossa henkilö tunkeutuu, menee salaa, kätkeytyy tai jää julkisrauhalla suojattuun tilaan. Julkisrauhalla suojattuja tiloja ovat muiden muassa
    •    virastot
    •    liikehuoneistot
    •    toimistot
    •    tuotantolaitokset
    •    kokoustilat
    •    edellisiä vastaavat huoneistot ja rakennukset. Sellainen ei ole lato tai varasto, mutta julkisrauha koskee koulua, kulttuurilaitosta, liikuntalaitosta, museota, sairaala ja vankilaa. Säännös koskee myös ammatinharjoittamiseen ja harrastustoimintaan käytettäviä työtiloja.
    •    edellä kuvatun rakennuksen aidattu piha-alue, jonka aita on sellainen, ettei oleskelukiellon olemassaolosta ole epäselvyyttä. Jos liikkumista tai oleskelua halutaan rajoittaa piha-aluetta laajemmalla alueella, voidaan käyttää poliisilain (493/1995)  52 pykälää.
    •    puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen kytössä oleva alue, kuten kasarmialue"

Käytännön erohan on siis nimike, ja se että kyseessä ei ole toisen asuinkiinteistö/asunto, maksimirangaistuskin on sama. Kuvitellaanpa tilanne jossa aikanaan vaikkapa talousrikoksiin syyllistynyt yritysjohtaja halutaan vastuuseen vanhoista teoistaan keinolla millä hyvänsä, ja näyttö ei riitä. Tunkeudutaan yritysjohtajan toimistoon, ja lavastetaan todisteita, eihän sillä nyt niin ole väliä millä todisteilla tämä johtaja sinne vankilaan saadaan kun hän teot on tehnyt kuitenkin. Kukaan ei saa koskaan tietää, että todisteet ovat lavastettuja. Kyseessä on siis vain julkisrauhan rikkominen. Yritysjohtaja menee linnaan ja kaikki ovat tyytyväisiä, paha sai palkkansa. Vai menikö se ihan näinkään? Tästähän on jo lyhyt matka siihen, että lavastetaan koko syyllisyys.

Itse olin todella tyytyväinen kun suurin osa syytteistä kaatui, eivätkä älyttömät rangaistusvaatimukset menneet läpi, mutta jos ei tällaisen toiminnan moraalista ylipäänsä saa keskustella niin minusta ollaan väärällä tiellä. Eläisuojelija saa rikkoa lakia/toimia moraalisesti väärin, koska hän on parempi ihminen, mutta sikatilallinen ei, eihän tämä nyt näinkään voi toimia. Itsekin olen eläinsuojelija, mutta kestän kyllä, että tällaisen toiminan moraalista keskustellaan. Kuka sitten on moraalisesti parempi kuin toinen, voidaanko moraalisella paremmuuden tunteella oikeuttaa tällainen toiminta, voidaanko sillä oikeuttaa jopa muunlaista toimintaa. Ensin toimitaan eläinten hyväksi tai yhteiseksi hyväksi, kuinka nopeasti tästä ylitetään kynnys toimiakin omaksi hyväkseen väärin? "Kun eihän tämäkään nyt niin kamalaa ole…" Toiset ihmiset oikeuttavat moraalisesti toisen surmaamisenkin, koska toinen on tehnyt pahaa. No miten tämä surmaaja sitten on moraalisesti parempi ihminen? Tällaisenkin teon motiivia voi motiivista riippuen jotenkin ymmärtää, mutta hyväksyä tekoa ei voi koskaan.

Osa minusta ymmärtää kansalaistottelemattomuuden tietyissä tilanteissa, mutta en voi seistä sen takana, että tämä olisi hyväksyttävää tai pitäisi olla hyväksyttävää, ja eikä voi presidenttiehdokaskaan! Jos kansalaistottelemattomuuteen joudutaan, sen tulee olla viimeinen keino, siihen ei tule kannustaa, eikä sitä tule pitää arkisena ja täysin moraalisesti hyväksyttävä tapana hoitaa asioita, koska "minä olen parempi ihminen ja hyvällä asialla". Kansalaistoimintaan  ja vaikuttamiseen sen sijaan on kyllä hyvä kannustaa.

Voiko joku kansalainen nyt ihan sinisilmäisesti sitä paitsi sanoa, että ei ole tiennyt millaista sikatiloilla on? Vuosia on ollut tiedossa, että sikojen hoito on täysin asiatonta ajatellen millaiset olosuhteet sika eläimenä tarvitsee. On idealistisesti hieno asia, että tällaiset puutteet tuodaan kansan tietoon, mutta olisi mielenkiintoista tietää onko joku lopettanut sianlihan syönnin näiden kuvien takia? Voiko joku sinisilmäisesti väittää, että on ajatellut tilallisten hoitaneen sikoja ihan hienosti? Ihan oikeasti nyt ihmiset, ainoa keino jolla oikeasti vaikutetaan itse ongelmaan on lakimuutos, pianhan lakialoitteen tekeminen onnistuu myös meiltä kansalaisilta. Sikojen olojen parantamiseksi saisimme varmasti nimiä tarpeeksi kasaan. Totta kai kuluttajien ostokäyttäytymisellä on merkitystä, mutta jos haluamme ajatella sikojen oloja ihan kokonaisvaltaisesti niin ainoa tapa on lakimuutos. En tuomitse kuvaajia, heidän tekonsa on ymmärrettävä, mutta onko heidän tekonsa hyväksyttävä on toinen kysymys? Ymmärtämisen ja hyväksymisen ero tuntuu usein menevät ihmisiltä sekaisin. Voiko tarkoitus todella pyhittää keinot? Mihin tällä linjalla olemme matkalla? Minusta näitäkin asioita on voitava pohtia, ja on hyvä pohtia.

Yön ratoksi liskojen nahanluonteja seuraillessa jäin pohtimaan erästä mielenkiintoista asiaa. Jonkin verran olen viime aikoina nähnyt kirjoitettavan siitä, että vihreät demonisoivat perussuomalaisia ja Timo Soinia, olen myös saanut lukea vihreiden uskonto- ja kirkkovastaisuudesta. Jokaisen puolueen sisälle mahtuu toki niin sanottuja mätiä omenoita, mutta itse en tunnista tästä lainkaan omaa puoluettani. Miksi minä aikanani valitsin vihreät, niin yhdessä suuressa roolissa päätökseni kannalta oli juurikin vihreä suvaitsevaisuus, suvaitsevaisuus joka koskee ihan kaikkia ihmisryhmiä. Asioita ei viedä eteenpäin demonisoimalla tiettyjä ihmistä, puoluetta tai uskonta, tai yhtään mitään muutakaan vastaavaa asiaa. Tällainen toiminta ei kuulu vihreisiin, kestäviin ja inhimillisiin arvoihin missään määrin, enkä itse ymmärrä tällaista alkuunkaan. Mieleeni heräsi kuitenkin myös ajatus, että eikö tässä vihreiden leimaamisessa syyllistytä juurikin samaan leimaamiseen ja demonisointiin, jota moni samoissa lauseissa kertoo halveksivansa? Itse en vihreänä tahdo, että minua leimataan asioiden demonisoijaksi tai kirkko- ja uskontovastaiseksi, koska näitä minä en todellakaan ole. Kannatan toki kirkon erottamista valtiosta, mutta silti ymmärrän että kirkko on toisille erittäin tärkeä, ja toki pitää muistaa että kirkon taholta tehdään paljon muun muassa hyväntekeväisyystyötä. En siis ole kirkkovastainen missään määrin, eivätkä sitä mielestäni ole vihreät ylipäänsäkään. Kirkon toiminnan kritisoiminen (nyt kun se toistaiseksi on osa valtiota) ei tarkoita kirkkovastaisuutta.

Mitä uskontoon tulee kannatan toki uskonnonvapautta, ja minusta jokaisella on oikeus elää oman uskontonsa mukaan, kunhan ei vahingoita sillä muita. Kunniamurhia tai naisten opettamista nyrkein ynnä muita en aio hyväksyä suvaitsevaisuuden nimissä jatkossakaan. Omalla uskonnollaan ei saa myöskään pyrkiä rajoittamaan toisten elämää. Vaikka minä kannatan sukupuolineutraalia avioliittolakia, en aio pakottaa vaikkapa Päivi Räsästä naimisiin naisen kanssa, en pyri siis rajoittamaan Päivin elämää ja hyväksyn täysin, että Päivi elää oman kantansa mukaan. Tässä tulikin se olennainen ero, miksi vaikkapa sukupuolineutraalin avioliittolain kannattaminen ei ole suvaitsemattomuutta vaikkapa Päivin uskontoa kohtaan. Minulta löytyy ystäväpiiristä niin kristittyjä muslimeja kuin persujakin, ja kaikki ovat tähän mennessä ja jatkossakin tulevat minun kahvipöytääni sopimaan, ja uskon että niin he sopivat monen muunkin vihreän kahvipöytään.

Yhteenvetona siis lopuksi, vaikka joku vihreä Pekka Haaviston kannattaja ei suvaitsisi aidosti vaikkapa perussuomalaisia ja kristittyjä, niin toivon kaikkien ymmärtävän, että tämä ei ole kaikkien vihreiden näkemys, eikä myöskään Pekka Haaviston näkemys asiasta. Minä yritän parhaani mukaan olla syyllistymättä leimaamiseen, koska minä elän arvojeni mukaan, en vain puhu kauniita sanoja suvaitsevaisuudesta, vaan yritän parhaani mukaan toteuttaa arjessani oikeaa suvaitsevaisuutta oli sitten kyseessä mikä tahansa ihmisryhmä. Sanojensa mukaan eläminen ei ole aina helppoa, mutta se on erittäin opettavaista. Siinä joutuu väistämättä huomaamaan, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokainen meistä voi ottaa paljon oppia erilaisista näkökulmista.

Mietin pitkään pitäisikö kirjoittaa presidentinvaaliehdokkaita käsittelevä blogi-kirjoitus, ja miten minä sen kirjoittaisin. Tänään tulin lopulta siihen tulokseen, että en ala kirjoittamaan miksi ei joku Paavoista, miksi ei Timo, sen sijaan kirjoitan miksi Pekka. Valitsin tämän linjan ennen kaikkea sen vuoksi, että ajattelen että Pekka ei tahtoisi meidän kannattajiensa mollaavan vastustajia, vaan hän haluaisi meidän enemmin kertovan toisille miksi Pekka. Vaikka itse nyt kirjoituksessani en käsittelekään muiden ehdokkaiden arvomaailmoja sen kummemmin, niin kehottaisin kuitenkin jokaista tutustumaan ehdokkaiden ajatuksiin ennen päätöksen tekoa. Älä tee valintaasi esimerkiksi siihen vedoten, että eihän nyt kenelläkään muulla ole mahdollisuuksia kuin Niinistöllä. Sinun äänesi on sinun kannanottosi, älä ota kantaa sellaisen puolesta, jonka ajatuksia et voi allekirjoittaa missään määrin. 

Pekka Haaviston Cv:n voi jokainen halutessaan lukea, ja suosittelenkin sen lukemaan ( http://www.pekkahaavisto.net/?page_id=133 ), sieltä löytyy runsaasti kokemusta työskentelystä ulkomailla kriisikohteissa. Pekka on nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Pekalla on kokemusta kunnallispolitiikasta ja eduskuntatyöstä, mutta hän ei ole pelkästään poliitiikko, hän rauhanrakentaja ja taitava keskustelija. Kolikossa on kaksi puolta, mutta Pekka näkee näitä puolia vielä enemmän, onhan kolikossa toki myös reuna. Kokonaisuuden hahmottaminen ja taito katsoa asioista muistakin näkökulmista kuin omistaan on harvinainen taito, ja tällainen taito on erittäin tarpeellinen politiikassa, politiikassa asioita ei voi katsoa mustavalkoisesti. Tällaista taitoa presidentti tarvitsee, ja tällaiset taidot Pekalla on. Puhutaan aina siitä miten presidentti on arvojohtaja, itse olen vilpittömästi sitä mieltä, että Pekka sopisi loistavasti tähän rooliin. Pekka on mies joka välittää ympäristöstä, asioista ja ennen kaikkea ihmisistä. 

Pekka on ollut vierailevana luennoitsijana Bristolin yliopistossa ja pitää säännöllisesti luentoja Helsingin yliopistossa, joten Pekalla on kokemusta esiintymisestä. Pekka on sanavalmis mies, joka miettii kuitenkin hyvin tarkasti miten asiansa ilmaisee. Pekka on inhimillinen, ja ennen kaikkea tätä näkökulmaa me tarvitsemme tiukkojen aikojen politiikassa. Tarvitsemme arvojohtajan, joka oikeasti sydämestään arvostaa ihmisyyttä ja erilaisuutta. Pekka ei vain puhu hienoja sanoja suvaitsevaisuudesta, hän elää sanojensa mukaisesti, ja tämä on todella ihailtavaa. 

Minun täytyy yhtyä monen muun Pekan kannattajan tavoin ajatukseen, että ensimmäistä kertaa vaaleissa on ehdokas, jota oikeasti haluan äänestää, sillä minä tiedän että Pekka tekisi työnsä ansiokkaasti. Pekka elää sydämellään, ja ennen kaikkea tärkeintä on, että Pekan sydämestä löytyy tilaa jokaiselle. Pekka hyväksyy erilaiset mielipiteet, eikä anna niiden haitata ystävyyttä tai normaalia kanssakäymistä. Olit sitten maahanmuuttaja tai perussuomalainen Pekan kahvipöydässä on sinulle tilaa.

Toivon että viime aikoina hieman kiristyneet asenteet erilaisuutta kohtaan saadaan jonakin päivänä murrettua, kukapa olisi parempi johtamaan näinä aikoina kuin mies joka ymmärtää erilaisia ihmisiä ihan täydestä sydämestään. Todellinen hyvinvointiyhteiskunta on minulle yhteiskunta, jossa asennemuurit ovat murtuneet. Uskon että Pekasta on johtamaan meidät uuden aikakauden alkuun, aikakauden jossa hyvinvointi lähtee myös ihmisten asenteista, sellaisen aikakauden alkuun, jossa me kaikki olemme ihmisiä, jossa me kaikki työskentelemme rohkeasti erilaisina yhdessä paremman tulevaisuuden puolesta. 

Kirjoitukseni lopussa haluan vielä mainita erään toisen presidenttiehdokkaan, Paavo Arhinmäen. Ajattelen, että Paavolla on vahva tulevaisuus politiikassa, ja en näe lainkaan mahdottomana, että Paavo olisi jonakin päivänä presidentti. Tämä ei ole vielä Arhinmäen hetki astua tähän rooliin, mutta ehkä jonakin päivänä. Meillä on mahdollisuus valita presidentiksi mies, josta Suomi voi oikeasti olla ylpeä. Jokaisen ääni on tärkeä, jotta voimme olla matkalla kohti parempaa Suomea, yhdessä meistä tulee joukko. Tehdään tästä yhdessä mahdollista, sillä vain yhdessä meillä on todellinen voima muuttaa asioita. Haasta ystäväsi ja sukulaisesikin talkoisiin paremman, avoimen ja kansainvälisen Suomen puolesta! Tässä joukossa jokainen on tärkeä!

Aina minulle särähtää suunnattomasti korvaan kun joku ilmoittaa olevansa vain "tavallinen ihminen". Kukaan meistä ei ole tavallinen, me olemme kaikki yksilöitä, uniikkeja, omia persooniamme. Itse hieman erikoisemman ulkonäön edustajana usein törmään tähän vastakkainasetteluun normaali ja epänormaali. Ei ole normaaleja tai epänormaaleja on vain erilaisia ihmisiä. Ihmiset pitävät erilaisista asioista, ja tämä tuntuu edelleen 2000-luvulla olevan yllättävän monelle ongelma. Jatkuvasti pohditaan sitä millaisena on soveliasta kulkea kadulla, onko mummon soveliasta näyttää tatuointinsa, onko homojen soveliasta tanssia linnan juhlissa. Itselleni iskee tässä väistämättä sellainen olo, että "onneksi" minulla on elämässäni hieman suurempiakin ongelmia, kuin se millaiset ihmiset ovat normaaleja ja millaiset epänormaaleja. 

Muistan erään jutun Palvelualojen ammattiliiton lehdestä. Jutussa kerrottiin naisesta, joka oli tatuoitu, Rosasta. Jutussa käsiteltiin miten asiaskaspalveluammatissa suhtaudutaan tatuointeihin. Juttu oli yleisesti ottaen positiisesti kirjoitettu, ja sitä näkökulmaa miten tällaiset muurit ovat pikkuhiljaa murtumassa, tuotiin esille. Erityisesti jäi kuitenkin mieleen mitä eräs vanhempi mieshenkilö oli Rosalle huutanut kun nainen oli ollut kävelemässä töistä kotiin, mies oli huutanut että Rosan ei pidä yllättyä jos hänelle tapahtuu jotakin pahaa, ja itseasiassa se olisikin ihan oikein, koska Rosa on tatuoitu! Aivan käsittämättöntä! Mitä jos Rosa olisi huutanut miehelle, että hänelle ansaitseekin tapahtua jotain pahaa, koska mies on ruma vanha pummi? Tämähän olisi voinut olla yhtälailla Rosan mielipide miehestä. Rosa ei kuitenkaan huudellut miehelle törkeyksiä. Toki jokainen meistä saa sanoa mielipiteensä ihan missä vain, mutta hienotunteisuus ja käytöstavat olisi aina hyvä pitää mielessä jokaisen meistä, oli sitten nuori tai vanha, homo tai hetero, tukallinen tai kalju, tatuoitu tai tatuoimaton. 

Itse näen tärkeimpänä, että kun ihminen katsoo peiliin ihminen voi olla suhteellisen tyytyväinen näkemäänsä ja edustamaansa. Jos joku on tyytyväinen itseensä hiustenpidennyksien kanssa, joku toinen taas kaljuna niin keneltä tämä on pois? Ei ole mitään järjellistä syytä olla hyväksymättä erilaisuutta. Me todellakin pidämme eri asioista, tämä johtaa joskus väistämättä siihen, että törmäämme asioihin, joista emme pidä. Jos kyseessä on kuitenkin niinkin mitätön asia minun kannaltani kuin vaikkapa naapurin uusi tukka, niin onko minun pakko mennä pilaamaan naapurin päivä kommentoimalla tukkaa vaikkapa "harakan pesäksi"? Minä en hyödy tästä mitään, aiheutan toiselle pahan mielen ja toivon toki, että kukaan ei käyttäytyisi näin minua kohtaan. Miksi siis minä käyttäytyisin näin naapuriani kohtaan? Ei ole minun elämääni järisyttävä asia, että naapurilla on uusi tukka, joten voisinko antaa vain naapurin nauttia sitä uudesta tukastaan? Toisten elämän henkilökohtaiset valinnat eivät usein loukkaa meitä mitenkään hekilökohtaisesti, eivätkä edes kuulu meille. En ymmärrä lainkaan tätä Oinosen logiikkaa, jonka mukaan homojen tanssiminen loukkaa häntä henkilökohtaisesti. Eihän tässä ole mitään järkeä. Miten kansanedustaja kollegan tanssiminen oman kumppaninsa kanssa voi loukata toista kansanedustajaa henkilökohtaisesti, mikäli hänellä ei ole suhdetta jompaan kumpaan tanssivaan henkilöön? Voisimmeko keskittyä omaan tanssiimme niin elämässä kuin parketilla sen sijaan, että keskitymme vain toisten valintoihin ja niiden arvostelemiseen? 

Jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa, niin mikä minä olen tuomitsemaan kenenkään valintoja vääräksi? En halua että minun elämääni kohdistetaan asiatonta ja tarpeetonta kritiikkiä, joten mikä oikeuttaisi minut kohdistamaan sitä toisiin? Joku on tyytyväinen itseensä botox-huulilla, toinen on tyytyväinen itseensä tatuoituna, kolmas on tyytyväinen luonnollisuuteensa, ja jokainen heistä on ihan yhtä hyvä ja arvokas. Tuntuu että ihmisiin, joita vielä pidetään jotenkin epänormaaleina saa avoimesta kohdistaa kaikenlaista perusteetontakin arvostelua. Entä jos homoseksuaali arvostelisi heteroita epänormaaleiksi tai jos runsaasti tatuoitu arvostelisi tatuoimattomia rumiksi? Tämä ei tulisi kuuloonkaan, koska heterous ja tatuoimattomuus/yhden tatuoinin omistaminen on edelleen normaalimpana pidettävää kuin homoseksuaalisuus tai runsaasti kuvioitu kroppa. Tällaisilla asioillahan ei ole loppupeleissä merkitystä kuin ihmiselle itselleen, tai ei pitäisi olla.

Ei ole rumuutta tai epänormaaliutta, kauneus on aina katsojan silmässä ja ihmiset ovat erilaisia. Minulla ei ole vaikeuksia hyväksyä erilailla ajattelevia tai eläviä kuin minä, mutta sitä minä en ymmärrä miksi heillä pitäisi olla oikeus rajoittaa elämääni, eihän minullakaan ole oikeutta rajoittaa heidän elämäänsä? Tosin isoin ero taitaa olla siinä, että minulla ei ole tarvetta rajoittaa heidän elämäänsä. Minua eivät ahdista erilaiset ihmiset. Erilaisuuden ei pitäisi olla uhka, sen pitäisi olla rikkaus. Sinun ei ole pakko muuttua homoksi, vaikka homojen annettaisiin mennä naimisiin, sinun ei ole pakko ottaa tatuointeja, vaikka naapurisi olisi täynnä niitä. Toisten erilaisuuden hyväksyminen ei velvoita sinua muuttumaan samanlaiseksi, joten mitä ihmiset pelkäävät? Ei ole oikeasti mitään pelättävää. En erityisemmin ole Lauri Tähkän ja Elonkerjuun musiikin fani, mutta näitä lyriikoita kappaleesta Pauhaava sydän sopii lainata tähän loppuun paremmin kuin mitään:

"Ei rikkaus oo rakkautta rikkaampaa

rakkaus oo rikkautta rakkaampaa
Jos rakkaus on suoraa ja rikkaus väärää
kuka suoran säätää ja väärän määrää 

Ei tunne oo järkeä köyhempää
köyhä on järki ja tunne käypää
Jos tunne on suoraa ja järki väärää
kuka järjen säätää ja tunteen määrää 

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla
Mut sun lähelläs mieli peilityyni on 

Ei kauneus oo rumuutta kauniimpaa
ruma on kaunis ja kaunis rumaa
Jos ruma on suoraa ja kaunis väärää
kuka kauniin säätää ja ruman määrää 

Ei valhe oo viisautta tyhmempää
onko totuus viisas ja valhe kierää
Jos valhe on suoraa ja totuus väärää
kuka valheet säätää ja totuuden määrää 

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee tahdo en kuulla
välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla

Mut sun lähelläs mieli peilityyni on"

Kuka siis kauniin säätää ja ruman määrää? Kuka valheet säätää ja totuuden määrää? Näihin pohdintoihin on hyvä lopetella tänään. Hyvää yötä!

 Tänään tuli taas asioitua ihanaisessa Ylöjärven Perhekeskuksessa, ja ihmeteltyä jälleen kerran millä moni lääkäri on sinne lääkikseen sisälle päässyt. Tässä muutamia kommenttaja kyseiseltä reissulta "Ei me kirjoiteta tätä Xanoria, kenellekään kun suurin osa näistä päätyy myyntii katukauppaan... En mä tietenkään tarkoita, että sä näin tekisit!" Olen kyseistä lääkettä käyttänyt todella harvoin, ja reseptiäkin on se mukaisesti sitten uusittu todellakin harvoin. Ymmärrän toki jos hemmo ravaa uusimassa reseptiä joka kuukausi, tällöin tilanne on eri ja vaikka potilas ei diilaiskaan lääkettä katukaupassa on tässä vaiheessa syytä olla huolissaan potilaan omasta lääkkeen käytöstä. Xanorin sijaan minua kehotettiin edelleen ottamaan päivisinkin tarvittaessa lääkettä, jota käytän yleensä iltaisin, koska se tekee minusta tokkuraisen ja väsyneen. En haluaisi käyttää tätä lääkettä päivisin, koska en halua olla toimintakyvytön lääkkeen vuoksi. Aivan käsittämätöntä. 

"En mä näe sua tällä hetkellä kovin masentuneena." Hmm, mielenkiintoista, miksi minä en sitten pysty läheskään normaaliin elämään? Miksi minä sitten vain olen masentunut? Miksi toimintakykyni on rajoittunut? :D Hauskaa on myös, että minulle ei ole mitään tutkimuksia tehty, ja silti toteamus on "Ei sinulla ainakaan ole mielisairautta!". Perustuen mihin? Ei mihinkään. Haluaisin oikeasti itse selvittää mikä tässä oikein vaivaa, en jaksaisi tällaista naurettavaa pelleilyä ja oletuksia. 

Puhelinfobia on myös asia, joka ei vain mene jakeluun. Minä: "Kun mulla on oikeasti aika paha tuo puhelinfobia..." Viiden minuutin kuluttua: Lekuri: "Toi meidän sosiaalityöntekijä voi soittaa sinulle!". Jep jep, en tästäkään asiasta ole kuin sen sata ja yksi kertaa puhunut. Olen myös sen sata ja yksi kertaa puhunut, että kuinka edellisessä hoitopaikassa minua ei otettu kyllin vakavasti, ja nyt täysin sama toistuu täällä! 

Kyseinen lekuri ei myöskään voinut missään maailman kaikkeudessa kyetä ymmärtämään, että miten työ- ja elinkeinotoimisto, ja Pam haluavat b-lausuntoni. No totta perkeleessä ne haluavat b-lausunnon, jos haen työttömyysetuutta ainakin väliaikaisena toimeentulona, koska en ole kykeneväinen työhön! Eipä ole kauaa kun minulle on lääkärin toimesta selitetty, että sairausloma koskee ihan ihmisen koko elämää kun se on kirjoitettu, ei vain esimerkiksi tiettyä työpaikkaa. No tämähän no ihan järkevääkin. Tämä tänään tapaamani lekuri myös vähän aikaa sitten selitti, että kuinka samalla b-lausunnolla voi hakea useampaa etuutta (b-lausuntohan on käytännössä todistus siitä, että olen työkyvytön), ja nyt yllättäin b-lausuntoa ei hänestä ollenkaan tarvita kun ei ole enää oikeutettu sairauspäivärahaan.

Eivätkä ainakaan työ- ja elinkeinotoimisto tai Pam sellaisia tarvitse. No hei, suoraan sanottuna minua ei kiinnosta tarvitsevatko, jos he ne pyytävät, minä ne toimitan, jos se on sen edellytys, että saan maksettua laskuni. Minulla ei ole mitään salattavaa sairaudessani. Itse näen todellakin ihan selkeän logiikan miksi työ- ja elinkeinotoimisto ja Pam nämä lausunnot tarvitsevat. No onhan se b-lausunto nyt helmikuun loppuun voimassa, mutta jos lekuri alkaa nyt kikkaamaan ettei sellaista enää helmikuun jälkeen tarvita, niin tästä tulee ongelmia. 

Ensi vuoden puolella pitäisi tosiaan päästä työkykytutkimuksiin, ja psykologisiin testeihin. Kysyin juurikin tämän vuoksi, että tulevathan ne testit sitten ennen helmikuun loppua (että tarvitseeko tässä välissä kirjoitella jotakin uusia lausuntoja), kun lääkäri oli nyt sitä mieltä, että nyt ei sovita uutta aikaa vaan vasta testien jälkeen. No lausunto todellakin loppuu helmikuun lopussa, ja siitä varmasti siunaantuu melkoisia ongelmia, jos ei ole uutta lausuntoa. 

Johtopäätöksenä tästä reissusta täytyy todeta, että en ole kovin luottavainen jatkon suhteen. Tuli vähän tästä sellainen olo, että jos minua pidetään sosiaalitukien huijaajana (niin kun enhän minä oikeasti ole mikään kovin masentunut) ja Xanorin diilaajana niin mitä voi hoidolta odottaa? Mitä voi odottaa, jos potilasta ei oteta edes alkuunkaan tosissaan?

 Olen tässä viikon verran taas mietiskellyt tällaista ilmiötä, että miksi tietyillä henkilöillä on kova tarve päästä haukkumaan näitä turhia julkkiksia internetissä? Mikä saa ihmisen kirjoittamaan toisen ihmisen Facebook-seinälle "Saatanan horo!!11" tai kommentoimaan toisen blogia "Tapa ittes valas!"? Ei tarvitse kovin pitkälle muutaman turhan julkimon Facebook-seinää seurata kun joutuu myös toteamaan erään omasta mielestäni hyvinkin yllättävän piirteen, oman nimen käyttö ei näytä hillitsevän tämän tyylistä komentointia harrastavien kielenkantoja yhtään. Omalla nimellä lauotaan yhtä innokkaasti näitä alatyylisiä kommentteja. Näille henkilöille tuntuu olevan erittäin tärkeää, että haukkumisen kohde mielellään lukisi nämä viestit, sen vuoksi nämä pitää kirjoittaa kyseisen henkilön blogiin, Facebook-profiiliin tai muuhun vastaavaan. Ajatus siitä, että on olemassa näitä turhia julkkiksia, jotka ovat avoimesti hyväksyttyjä kiusaamisen kohteita, joita jo tavallaan kuuluu haukkua ja pilkata, on minulle erittäin outo ja vastemielinen.

Jokainen meistä ajatelee päivittäin ajatuksia useammastakin henkilöstä, joita emme sosiaalisten sääntöjen mukaan voi sanoa ääneen. Koska sosiaalisten sääntöjen mukaan emme saa pyrkiä tahallamme loukkaamaan toista. Silti ihmiset, jotka ovat kunnon kansalaisia, maksavat veronsa, käyvät töissä ja muuta iloista, suoltavat tällaisia sontatekstejä näille yleisesti hyväksytyille kiusaamisen kohteille. Itse asiaa mietittyäni näen tässä ihan saman logiikan kuin koulukiusaamisesssa. Koulun piha on vain vaihtunut internetiksi. Suurin osa ihmisistä tuntuu tuomitsevan kiusaamisen, silti nämä samat ihmiset saattavat nähdä aivan oikeutettuna näiden turhien julkkisten haukkumisen. Minusta erittäin olennainen kysymys on miksi ihminen laittaa aikaansa tällaiseen? Miksi ihminen kokee näin kovaa tarvetta haluta loukata toisia? Miksi suurin osa ihmisistä näyttää kokevan, että tämä tietty osa julkkiksista on täysin ihmisyyden ulkopuolella? Omasta mielestäni on lähinnä säälittävää seurata kun aikuiset ihmiset repivät huvia sellaisten ihmisten haukkumisesta ja pilkkaamisesta, joilla eivät asiat selkeästi ole kunnossa. 

Onko ihmisillä vaikeuksia erottaa sitä, että kaikkea mitä juttelemme ystävien tai perheen kanssa kotona, ei ole sosiaalisesti fiksua mennä kirjoittamaan henkilölle itselleen? Vai onko tämä oikeasti jotain aivan muuta? Minusta olisi erittäin mielenkiintoista käydä kyselemässä näiltä ihmisiltä, että miksi sinä kulutat omaa aikaasi tällaiseen sinulle ventovieraan ihmisen internet-kiusaamiseen? Perimmäinen syy taitaa valitettavasti löytyä siitä, että henkilöt nauttivat tästä. Ehkä heistä on hauskaa ajatella, että nämä "julkkikset" loukkaantuvat kommenteista. Omaa käytöstä voidaan tietysti aina perustella sillä, että "kaikki muutkin kirjoittavat näin". Eli tästä voidaan hyvinkin kaivaa esiin sitä mallia, että tietyt kiusaamisen kohteet ovat hyväksyttyjä, aivan kuten siellä koulun pihallakin. Yksilö voi omasta mielestään oikeuttaa oman typerän käytöksensä sillä, että joku muukin käyttäytyy typerästi. Ketä saa kiusata sen takia, että hänellä on omituiset vaatteet, ketä sen takia että hänellä on omituisia ajatuksia. Turha julkisuus on siis kiusaamisen kriteeri näissä tapauksissa. Tämä on mielestäni melkoisen säälittävää ja lapsellista. Toki julkkisten tekemisiä arvostellaan ja heitä kritisoidaan, arvostelu ja kritisointi on kuitenkin eri asia kuin huorittelu ja itsensä tappokehoitukset. 

Kenelle ylipäänsä tulee mieleen kehoittaa toista tappamaan itsensä? On normaalia että ihmisen mielessä seilaa vaikka mitä, mutta minusta on melkoisen huolestuttavaa, että on todellakin yleisesti hyväksyttyä, että tietyille ihmisille saa tälllaisia kommentteja laukoa, ja että samat nassut näitä toistuvasti ilmoille heittelevät. Itsekin otsikoita lukiessani usein mietin, että ei hemmetti mitä se Tuksu on taas mennyt tekemään tai aijaa Parviaiset ovat taas vaihteeksi eronneet. Missä vaiheessa näille tietyille yksilöille tulee mieleen, että menenpäs kehoittamaan henkilöä tappamaan itsensä? Tai menenpäs huutelemaan, että "hei saatanan huora!". "Hei olen fiksu, osaan haukkua ja pilkata ihmisiä!"

Tässä on myös hyvä palata kysymykseen miksi on turhia julkkiksia? Siksi koska kansa on kiinnostunut heidän tekemisistään. Eivät lehdet kauaa Tuksuista ja Parviaisista kirjoittelisi, jos nämä jutut eivät myisi. Jo siitä kuinka paljon turha julkisuus kerää keskustelua, voidaan päätellä että kyseessä on selkeästi mediaseksikäs ja kiinnostava aihe. Ketään ei kiinnosta, ja siltikin erään "kohumanagerin" blogi kirjoitus kerää yli 500 kommenttia, yleisesti hänen blogikirjoituksensa keräävät satoja kommentteja. Ketään ei muka kiinnosta, mutta ainakin tästä löydetään loistava tekosyy päästä purkamaan omia traumojaan kiusaamalla kyseistä omissa maailmoissaan elelevää kohumanageria. 

Mielenkiintoista olisi myös seurata näiden kiusaajien omaa arkea. Ilmeneekö tällainen tarve alistaa ja pilkata muita muuallakin heidän elämässään, kun se oma nimikään ei näyttänyt yhtään tekstejä hillitsevän. Ovatko nämä samoja henkilöitä, jotka syyllistyvät työpaikkakiusaamiseen? Alistavatko he ystäviään ja perheettäänkin samalla tavalla? 

Ihminen on kuitenkin taitava perustelemaan omaa typerää käytöstään. En ole koskaan ymmärtänyt tätä, että minäkin voin käyttäytyä typerästi kun joku muukin tekee. Tämä on taas sarjassamme selitykset, jotka kuuluvat sinne pikkulasten maailmaan. Ikä muuttuu, mutta kiusaamisen logiikka ja käytöksen perusteleminen itselleen eivät valitettavasti näytä muuttuvan mihinkään.