Jatkossa Gekkosen blogi löytyy siis täältä http://kirppusirkus.fi/gekkonen/  Ainakin toistaiseksi nämä kirjoitukset jäävät tänne luettaviksi, ajan kanssa mahdollisesti siirtelen näitä tuonne uuteen blogiin. Kiitos kaikille lukijoille, toivon että jatkatte lukemista myös uudessa osoitteessa. 

Viime päivinä on taas saanut kuulla urakalla pilkkavirsiä siitä kuinka me Pekka Haaviston kannattajat emme kykene tekemään mitään muuta näkymään somessa. On tämä some melkoisesti muuttunut siitä miksi minä sen olen käsittänyt, kun siihen ilmeisesti näköjään lasketaan nykyisellään myös katukampanjointi ja erinäköisten tapahtumien järjestäminen. Jos Haaviston kannattajat olisivat olleet yhtään vähemmän näkyvä joukko katukuvassa, voisi somevaalit-virren veisaajia sanoa tietämättömiksi. Nyt on kuitenkin erittäin vaikea uskoa, että kyseessä on tietämättömyys. Onko kyseessä turha ylimielinen ja lapsellinen kettuilu vaiko toive siitä, että me Haaviston kannattajat heittäisimme hanskat naulaan viimeisten kampanjapäivien ajaksi? Sanoisin monen kohdalla että suloisessa tasapuolisuudessa molempia. Minua on jo pitkään ihmetyttänyt, että eikö kannattaisi kampanjoida oman ehdokkaansa puolesta sen sijaan, että keskittyy naureskelemaan toisen ehdokkaan kannattajille? Jos ihminen on täysin varma oman ehdokkaansa voitosta, niin miksi laittaa energiaansa tällaiseen lapselliseen naureskeluun? Eikö sen sijaan voisi ottaa rennosti, ja odottaa että voitto lankeaa kuin Manulle illallinen? Jos itse olisin näin julmetun kaikkitietävä ja varma niin istahtaisin takkatulen ääreen nauttimaan port-viiniä ja ottaisin rennosti. Koska en ole kaikkitietävä, minun on tehtävä töitä ja teenkin niitä mielelläni tietäen, että meni syteen tai saveen, me olemme tehneet parhaamme ja voimme nostaa sunnuntaina maljan voitolle, koska me olemme joka tapauksessa voittajia. Voitto ei ole pelkkää Mäntyniemeä tai presidenttiyttä, todellinen voitto on se, että me olemme jo tehneet historiaa. Me olemme aloittaneet yhdessä asioiden muuttamisen, ja tästä on hyvä jatkaa Mäntyniemen kanssa tai ilman. Matka voi joskus olla jopa arvokkaampi kuin päämäärä.

Ihmiset ympäri Suomea ovat raataneet pakkasessa ja tuulessa sitkeästi päivästä toiseen, iloisina ja hyväntuulisina sen sijaan, että olisivat keskittyneet kuuluttamaan internetissä ehdokkaansa varmaa voittoa. Minä en tiedä kuka voittaa, mutta usein minulle on herännyt kysymys mitä Sauli Niinistö mahtaa olla mieltä kannattajista, joista ei löydy vapaaehtoisia pitämään vaalimökkejä auki. Eiköhän Niinistökin toivoisi kannattajiltaan apua huolimatta siitä, että hänellä onkin enemmän rahaa kampanjaan kuin Haavistolla. Itse olen kuluneella viikolla laittanut kaiken aikani kampanjointiin, kampanjointiin joka tapahtuu kadulla, ihmisten parissa. Tuntuu toisaalta huvittavalta toisaalta surulliselta lukea naureskelua meidän työtämme kohtaan. Onko tämä tietynlaista katkeruutta siitä, että omassa porukassa ei ole yhtä hyvää yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä?

Haaviston kannattajia tunnutaan pitävän tredien perässä juoksijoina. Milloin ihmisarvosta ja tasa-arvosta tuli trendikysymys? Milloin välittämisestä tuli trendikysymys? Onhan se ihan hirveää, että ihmiset kannattavat moisia hippiarvoja. Pakko olla vain trendikästä, kukaanhan ei voi oikeasti kannattaa suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Pitäisiköhän minunkin alkaa leimaamaan kaikki itseäni ärsyttävät ilmiöt ja asiat vain trendeiksi? Enpä muista, että perusuomalaisten eduskuntavaalivoiton kohdalla olisi kovasti jauhettu trendikkyydestä, joten ilmeisesti oikeus leimata asia trendiksi tuosta vain riippuu täysin asiasta. Siinä missä me Haaviston kannattajat uskomme parempaan huomiseen, ystävällisyyteen, välittämiseen ja muutoksen voimaan, toiset uskovat näköjään edelleen ilkeyteen ja katkeruuteen. Ennen kuin joku tulee nillittämään, että ”Minulla on oikeus leimata ilmiö trendiksi...” Kyllä, jokaisella on oikeus vaikka kutsua pöytää tuoliksi, mutta ei se pöydästä tuolia tee.

Puhutaan muutoksista ja ihmeistä, minä olen nähnyt selvää ilmapiirimuutosta, olen nähnyt sitä kaduilla ja toreilla ihmisten keskuudessa. Näyttää löytyvän aika paljon ihmisiä, jotka eivät enää halua nähdä tulevaisuuden Suomea jurojen ja itserakkaiden ihmisten maana. Meissä suomalaisissa on muunlaistakin potentiaalia, meissä on potentiaalia parempaan ja inhimillisempään yhteiskuntaan. Moni on näyttänyt vuosia piilottavan tämän potentiaalin, koska on ehkä kokenut, että tulee syrjityksi ja haukutuksi mikäli sen näyttää. Pekka Haavisto kuitenkin yhdisti meidät, rohkaisi meitä kaikkia näyttämään sen potentiaalin, ja me saimme huomata että meitä on paljon enemmän kuin olisimme koskaan osanneet kuvitellakaan.

”Eihän mikään muutu kuitenkaan...” Tämän lauseen kuulee lukemattomia kertoja päivässä. Ei toki mikään muutu, jos aikansa käyttää sohvalla istuen ja valittamalla kuinka asiat ovat huonosti. Muutos ei tapahdu ilman tekijöitä, ja jokainen meistä voi olla tekijä, mutta se vaatii työtä, hitosti työtä. Helpompi on vain jatkaa sohvalla istumista, ja valittaa kuinka ei edes kannata tehdä mitään kun ei mikään kuitenkaan muutu. Ei se kahvikaan itsestään keity, eikä pyörä polje itse itseään. Vaikuttaminen isoihin pyöriin ei ole sen kummallisempaa, se vain hiton paljon hitaampaa ja vaatii hiton paljon enemmän työtä. Ennen kaikkea muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme. Jos jää odottamaan taivaasta tippuvaa ihmettä saa odottaa koko loppuikänsä.

Minä en saa itkupotkuraivareita, minun iloni ei muutu suruksi, jos minun ehdokkaani ei voita, nostan kuitenkin maljan muutokselle ja voitolle. Sen sijaan voisin lyödä vetoa siitä että moni Saulin kannattaja on edelleen yhtä ylimielinen kävi miten kävi. Mietin usein, että osaavatko nämä ylimieliset arvostaa mahdollista voittoa lainkaan? Osaavatko he iloita sydämestään voitosta, kun se oli heistä alusta lähtien selvä? Onko tällaiselle ihmiselle häviö maailmanloppu? Toki toivon ja uskon että myös nämä tietylaiset Saulin kannattajat voivat muuttua. Olen käynyt hyviä keskusteluja monen Saulin kannattajan kanssa, ja kaikki heistä eivät ole todellakaan ylimielisiä. Usko ehdokkaaseen on hyvä asia, mutta kannattaa myös muistaa uskoa itseensä. Itsevarma saa toki olla, se on hyvästä mutta ylimielisyys myrkyttää kaiken. Minä en voi todellakaan tietää tulevaisuutta, voin vain työskennellä sen paremman tulevaisuuden eteen.

Iltalehtien sanojen mukaan Pekka Haaviston vaalivalvojaiset olivat villit bileet. No jos eivät nyt suoranaisesti villit niin ainakin vaalivalvojaisiksi hyvin poikkeukselliset bileet. Itse saavuin toisen puoliskoni kanssa paikalle vähän yli seitsemän, ja olin jo kauhusta jäykkänä lueskellut puhelimella Facebookista, että kuinka jo noin puolta tuntia ennen oli ollut Tavastian edessä jonoa. Jonoon päästyämme huomasimme, että luojan kiitos jono sentään vetää vielä. Pääsimme kuin pääsimmekin sisään, ja totesimme heti että on parempi siirtyä parven puolelle, jos meinaa jotakin nähdäkin. Vieressämme parvella oli muistaakseni MTV3:en haastattelupiste, ja kun Pekka lähti jossakin vaiheessa hipsimään kohti Musiikkitaloa käveli hän meidän edestämme kuvaajat tietenkin perässään. Meinasin kirjaimellisesti sokaistua, kun joku kuvaajista räpsäisi kuvan niin, että salama välähti melkein kiinni kasvoissani. Kuvaaja on varmasti tyytyväinen kun Pekan kuvan sijaan kamerassa onkin yksi kuva irvistelevästä naisesta. Sydän sykkyrällä tuijotin säännöllisin väliajoin kelloa, ja odotin että kello lyö kahdeksan ja ennakkoäänet julkistetaan. Olin luvannut lähettää eräällä ystävälleni muutaman badgen ja Pekka-kangaskassin, ja ennakkoäänet nähtyäni ensimmäinen ajatukseni oli suoraan sanottuna tämä "Voi helvetti, nyt joudun ehkä kysymään häneltä, että haluaako hän ne vielä".

Ensimmäisten varsinaisen vaalipäivän äänien tullessa mukaan Väyrysen kannatus nousi entisestään. Vaalikommentaattorit kertoivat, että kuinka tässä vaiheessa on täysin normaalia, että Väyrysen kannatus on näin suuri tässä vaiheessa, kun ensimmäiset lasketut äänet ovat tulleet pienistä maakunnista, mutta siitä huolimatta sydän hakkasi aivan hulluna. No pikku hiljaa Pekan kannatus alkoi sieltä hilautua ylöspäin, ja viimeistään ennusteen tullessa kehiin Tavastia räjähti. Tilanne oli kuitenkin edelleen kutkuttavan jännittävä, sydän hakkasi edelleen kuin viimeistä päivää ja kädet olivat aivan rättimärät. Oli vaikea yrittää ottaa kuvia kun kädet tärisivät niin pahasti. Pitkään screenillä näytettiin pelkkää ennustetta, ja kun oikeat luvut lopulta läjähtivät ruutuun niin muutama ilon kyynel vierähti poskelle. Oli hauska katsella screeniltä tyyntä Pekkaa kommentoimassa viimeiseen asti "Katsotaan nyt loppuun asti", vaikka viime hetkillä Pekan silmistä näkikin jo ilon. Jossain vaiheessa yleisöltä kysyttiin "Kuka on ensimmäistä kertaa vaalivalvojaisissa?" Melkein koko yleisö nosti kätensä kuin yhtenä ihmisenä minä mukaan lukien. Jossain vaiheessa iltaa selvisi myös, että Pekan kannatus oli pääkaupunkiseudulla suurempaa kuin Niinistön.

Kun täpötäysi Tavastia lauloi kuorossa Jäähyväiset aseille-kipaletta, viimeistään siinä vaiheessa sen tajusi, me oikeasti teimme sen! Näin pienellä budjetilla! Tässä vaiheessa sitä oikeasti heräsi siihen totuuteen, että miten paljon yksittäisten kansalaisten tekemä työ ratkaisee. Me kaikki olemme edelleen tekemässä historiaa, olemme tehneet sitä jo, mutta jatketaan loppuun asti. Raha ei välttämättä olekaan se joka ratkaisee. Maailma muuttuu, me voimme muuttaa sitä. Moni kirjoitti Facebookissa pelkäävänsä, että Pekka ei pääse toiselle kierrokselle, minä aina vastasin näihin, että älä pelkää, pelolla me emme voita mitään vaan rohkeudella ja työllä. Kun hymyilevä sankarimme käveli Tavastian lavalle kaapaten rakkaansa kainaloonsa oli tunnelma jotain ennen näkemätöntä, iloitsevia ja sydämestään hymyileviä ihmisiä joka puolella, ihmiset halasivat toisiaan. Jossakin vaiheessa koko Tavastia huusi yhteen ääneen "Pekka, Pekka...!!!" Kukaan ei voi enää vähätellä Haavisto-ilmiötä, se on täällä ja se on iso! Meillä on kuitenkin vielä paljon töitä tehtävänä näiden kahden viikon aikana.

Seuraavana päivänä tietokoneelle tullessani minua odotti melkoinen yllätys, Pekan Facebook sivulla oli yli 60 000 tykkääjää! Edellisen päivän fiilikset käsien vapinoineen palasivat hetkeksi, mutta sitten oli vain pakko ravistella itsensä irti tästä tunteesta, ja ryhtyä miettimään mitä minä voin näinä kahtena tulevana viikkona vielä tehdä Pekan hyväksi. Todistimme jo kerran vääräksi sen, että Pekan kannattajat eivät mene uurnille asti, todistetaan se uudestaan! Kaikkeni teen mitä pystyn, toivottavasti te muutkin, sillä rauhantekijämme tarvitsee apuamme! Hänellä ei ole suurta rahasummaa takanaan, mutta hänellä on jotain parempaa, hänellä on meidät ja meillä on Pekka, ehdokkaista paras! Pekkaa on helppo kampanjoida! Tehdään Pekasta presidentti!

Tämänkertaisia presidentinvaaleja on ollut ilo seurata. Vuosien saatossa on monesti tuntunut siltä, että usko ihmiskuntaan on mennyt. Usko siihen, että ihmiset olisivat valmiita oikeasti toimimaan muutoksen eteen on mennyt monet kerrat. Olen monet kerrat ajatellut, että yhteiskunta on passivoinut ihmiset niin, että he eivät enää usko voivansa muuttaa asioita. Useita kertoja olen yrittänyt houkutella ihmisiä kongreettiseen toimintaan erilaisten asioiden eteen, tuloksetta. Nyt onkin ollut positiivista huomata, että ihmiset tulevat itse kysymään, miten he voisivat auttaa, mitä he voisivat tehdä, jotta yhteinen tavoitteemme toteutuisi. Ihmiset kirjoittavat blogi-kirjoituksia, tekevät videoita Youtubeen, pitävät puheita kaupungilla, piirtävät kuvia, ilmoittautuvat jakamaan flyereita, ideoivat, puhuvat ystävilleen ja sukulaisilleen asiasta. Mainitsemisen arvoisia ovat myös nettisivustot siksipekka.fi ja www.kakkonenonykkonen.fi, jälkimmäisessä voi katsella Pertti Jarlan piirtämiä Haavisto-strippejä. Ensimmäisessä on listattu eri ihmisten sanoin miksi Pekka, joukosta löytyy niin julkkisten kommentteja kuin tavallisten äänestäjienkin kommentteja Facebookista.

Facebookissa ilmiö on saanut hauskan muodon vaalien vakavuuden keskellä, Pekka Haavisto facts-sivuston. Tämän sivuston inspiroimana toiset ovat kirjoittaneet Post-it lapuille Pekka-faktoja, ja levittäneet näitä ympäriinsä. Facebookista löytyy myös tukiryhmä nimeltä Pekan enkelit. Ilmiössä mukana voimakkaasti ovat myös monet taitelijat, muusikot ja kirjailijat. Näkyvimmin ehkä Pertti Jarla piirroksineen, ja Anssi Kela nettikirjoituksineen unohtamatta tietenkin Tavastian keikkailtaa, jossa moni muusikko näytti tukensa.

Jopa alaikäiset kirjoittavat, että kuinka heitä harmittaa, että he eivät voi äänestää, ja lupaavat tehdä kaikkensa saadakseen mukaan ihmisiä, jotka jo voivat äänestää. Jopa ulkomailta tulee viestejä, joissa harmitellaan että kun heillä ei ole äänioikeutta Suomessa. Jälleen joudun huomaamaan, että ihmisissä on hyvyyttä, ja taistelutahtoa paremman huomisen puolesta. Moni ei apaattisesti vain haluakaan hyväksyä maailman muuttuvan takaisin menneisyyden suuntaan, ei halua nähdä saavutettujen tavoitteiden romahtavan. Tahdon herättämiseksi tarvittiin vain oikea ihminen. Joka päivä tätä ilmiötä seuratessani, ja siinä tiiviisti mukana ollessani, hämmästelen että mitä ihmisistä oikein voi löytyä. Kuinka paljon tahtoa ja voimaa löytyy meistä ihan tavallisista naisista ja miehistä, tyttäristä ja pojista, äideistä ja isistä, isoäideistä ja isoisistä. Meitä on mukana kaiken ikäisiä, erilailla koulutettuja, natiiveja suomalaisia, maahanmuuttajia, ihan kaikenlaisia ihmisiä ja me teemme töitä yhdessä. Töitä yhteisen tavoitteemme eteen. Vaikka ennakkoäänestysprosentti on ollut alhainen, niin vaalien kiinnostavuudesta kertoo osaksi muun muassa se, että muutama vaalitilaisuus on ollut niin täysi, että halukkaita on jäänyt ulkopuolelle. Tampere-talon väittelytilaisuutta seuraisivat monet aulassa screeneiltä. Esimerkiksi Ruotsin puolella sen sijaan ulkosuomalaiset ovat olleet aikaisempia vuosia aktiivisempia ennakkoäänestyksessä, ja muualtakin päin maailmaa on kantautunut tällaista viestiä.

Muutama tarina/kirjoitus on kiinnittänyt huomioni, kirjoitan ne tähän sanasta sanaan suoraan niinkuin olen ne itse lukenut:

"Tänään on tilipäivä. Olavi (5 v.) kaivoi 10-senttisen taskustaan ja antoi sen Pekalle Nokian vaalitilaisuudessa. Mummu seuraa esimerkkiä. Eikä tässä vielä kaikki: "Kyllä sen Suomen presidentinkin pitäisi miettiä se, että taloja pitäisi rakentaa enemmän maan alle, että eläimille jäisi enemmän tilaa maan päälle. Että olen ylpeä lapsenlapsestani! En tiedä mikä Pekassa kiinnostaa, mutta Olavi tunnistaa sen telkkarista ja puhuu kaikenlaista ylläolevan kaltaista. Ja näkivät kuitenkin ensimmäistä kertaa maanantaina Nokialla eikä mun mielestä ole ollut mitään puhettakaan koko presidentinvaalikuviosta niin että olisi ollut kuulolla. Koukuttava tyyppi varmaan :)"

"Viimeviikolla eräs aamu olin viemässä poikaani päiväkotiin, kun poika kysyi minulta: -Äiti, mikä tuo merkki on? ja osoitti takin rinnuksiini kiinnitettyä Haavisto-pinssiä. Siinähän sitten selitin kolmivuotiaalleni parhaan kykyni mukaan edustuksellista demokratiaa, vaalimenttelyjä, presidentin tehtäviä ja omia arvojani, kuten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, kun poikani keskeytti minut tiivitääkseen jargonini: - Ai äiti, tarkoittaako se sitä ettei saa kiusat? Ja että setä sanoo niin? Hetki meni ennen kuin hämmennyksestäni selvisin ja ymmärsin vastata: - Kyllä rakas, juuri sitä se tarkoittaa, johon poikani: -Saisinko minäkin sitten tuommoisen merkin? Ja sai. <3"

‎"Eilen kävimme kahden vanhemman ihmisen luona kylässä. Semmosia kahdeksankymppisiä. He rupesivat kyselemään, että joko teillä on ehdokas katsottu. He sanoivat että he äänestävät Haavistoa, koska on kaikista älykkäin ja fiksuimmin käyttäytyvin ehdokas. Niin, että kyllä Pekkaa äänestää muutkin kuin nuoret."

"Pekan valinta tekisi hyvää niin Suomelle kuin koko maailmalle. Vahvasti suvaitsevainen mutta suoraselkäinen ja oikeamielisiä ratkaisuja ajava aktiivinen ja voimakas "hahmo", joka toisi maailmaan lopulta ystävällisyyden ja hyvyyden tavoitt...elemisen muotia itsekkyyden, pinnallisuuden, minä-keskeisyyden rinnalle. Tällaistahan on julkisuudessa ainakin Pekka ja Kjell Westö viime aikoina ajaneet. Uskalla olla vahvasti kiltti."

Ensimmäinen tarina kertoo minusta hyvin sen, kuinka lapset tunnistavat aitouden ja sydämellisyyden. Jossain vaiheessa moni ihminen menettää kykynsä olla sensitiivinen, aistia ihmisten todellisia motiiveja ja tuntemuksia. Toinen tarina puolestaan kertoo hyvin, sen miten lapset osaavat tiivistää viestin, ja tämä lapsi ymmärsi sen mitä moni aikuinenkaan ei ymmärrä. Ei saa kiusata, ei missään muodossa, eikä ketään. Kolmas kertomus todistaa sen, että voimme heittää romukoppaan ajatuksen, että vanhemmat ihmiset eivät voi äänestää Pekkaa ennakkoluulojen vuoksi, koska moni iäkkäämpikin on hylännyt ennakkoluulonsa, tutustunut ehdokkaaseen, ja huomannut ennakkoluulonsa vääriksi. Neljäs on enemmänkin kannaotto asiaan, mutta minuun tässä iski tämä "Uskalla olla vahvasti kiltti.". Tässä yksinkertaisessa lauseessa tiivistyy paljon, on vahvuutta osata olla toisille kiltti ja ystävällinen. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi olla kynnysmatto. Vahvasti kiltti, tämä on jotakin todella tavoittelemisen arvoista. Tämä yksinkertainen lause sisältää opetuksen siitä, miten jokainen meistä voisi olla vähän ystävällisempi toisille. Miten jokainen meistä voisi miettiä, että onko se outo tyyppi koulussa tai työpaikalla kuitenkaan niin outo? Onko turha julkkis oikeutettu kohde oman vihan purkamiselle internetissä? Ystävällinen sana, hymy, auttava käsi, kuunteleminen, anteeksipyyntö ja anteeksianto. Pienistä asioista voi tulla isoja asioita niin hyvässä kuin pahassa, meistä itsestämme on kiinni kummassa annamme tämän tapahtua. Muistakaamme myös, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Näytetään esimerkkiä, ja sanotaan ei kaikelle kiusaamiselle, sen lisäksi että sanomme meidän on myös toimittava sanojemme mukaan.

Aikanani vannoin katkerien kokemusten vuoksi, että en koskaan enää jaa flyereita. Harvoin olen sanonut, että en enää koskaan tee näin ja näin, ja tämänkin kerran jouduin pyörtämään lupaukseni. Kun seisoin flyer kädessäni Keskustorin vaalimökin kupeessa, aloin miettimään tätä koko kansanliikettä, sitä miten jouduin pyörtämään oman lupaukseni siitä, että en enää koskaan jaa flyereita. Aloin miettimään miten inspiroiva täytyy olla henkilön, joka sai minut torille flyereita jakamaan. Miten inspiroiva täytyy olla henkilön, joka saa kaikki nämä ihmiset tuottamaan roppakaupalla omaa materiaalia verkkoon, ja saa ihmiset jalkautumaan kaduille muun kansan joukkoon. Tällainen mies ei ole mikään tavallinen poliitikko. En edes joutunut miettimään lähdenkö jakamaan flyereita, lähdenkö järjestämään muiden vihreiden avuksi vaalitilaisuutta, levitänkö sanaa sosiaalisessa mediassa, minulle oli selvää, että näin minä teen. On ollut mahtavaa olla mukana tällaisessa jatkuvasti kasvavassa ilmiössä. Ilmiössä jonka keskiössä meillä on mies, joka pitkästä poliittisesta urastaan huolimatta edelleen välittää, edelleen hymyilee, edelleen jaksaa lohduttaa itkevää naista, ja muistaa tämän myöhemminkin. Mies joka kuuntelee, jonka huoli maamme tulevaisuudesta on todellinen. Mies, joka ei koskaan tuskastu vaikeistakaan kysymyksistä, eikä suutu toimittajalle, joka yrittää parhaansa mukaan provosoida. Mies joka ei tuomitse toisia. Mies, joka astelee sissipäälliköiden eteen aseettomana rakentaakseen rauhaa. Toivon sydämestäni, että tästä miehestä tulee seuraava presidenttimme, mutta vaikka näin ei kävisikään, me olemme silti voittajia. Mies joka on inspiroinut näin montaa ihmistä tekemään sydämestään töitä yhteisen tavoitteen eteen, ei voi koskaan olla häviäjä.

On ollut mahtavaa tehdä töitä teidän tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kanssa yhdessä. Kaikkia teitä en varmasti koskaan kasvotusten tapaa, mutta haluan kertoa teille miten ylpeä minä olen, että saan tehdä tätä kanssanne, ja että te kaikki olette mukana. Tällaista minä olen vuosia halunnut nähdä, ja olen iloinen että pääsin näkemään sen näin nuorella iällä. Olkaa ylpeitä itsestänne, teette mahtavaa työtä meidän kaikkein puolesta. Me haluamme muutosta, me voimme tehdä sen, mutta vain yhdessä. Toivon että kaikki tämä inspiraatio ja palava halu tehdä töitä paremman huomisen eteen säilyy vielä vaalien jälkeenkin meidän jokaisen tähän ilmiöön osallistuneen sydämessä, jokaisella meillä säilyy tahto viedä muutosta eteenpäin, ja jokainen meistä myös tekee sen. Muutoksen orastava pieni liekki monen sydämessä on saanut polttoainetta, ja siitä on tullut roihu. Tämä roihu ei kuitenkaan polta ja sokaise, se tuo lämpöä ja valoa kylmään ja pimeään maailmaan. Muutoksen ajatuksesta on tullut toimintaa. Toivon vilpittömästi, että tämä mies pystyi siirtämään meille perinnön, oman lempeän periksiantamattomuutensa, jonka liekkejä edes valtameri ei voi sammuttaa. 

Piti nyt sitten oikein omin korvin kuunnella tämä Pekka Haaviston tietyissä piireissä kohua aiheuttanut lausunto sikatilojen kuvaamisesta. Täytyy nyt kyllä ihan rehellisesti todeta, että paljon melua on taas noussut tyhjästä. Pekkahan puhui ylipäänsä siitä, että tällaisia iskuja ja salakuvaamista ei ylipäänsä pidä hyväksyä. Eikä hän halua yhteiskuntaa, jossa tällainen toiminta on täysin oikeutettua. Pekka ei sanonut, että hän ei ymmärrä tällaista toimintaa, hän sanoi että hän ei hyväksy, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Minusta on ihan hyvä miettiä, että missä menee tällaisen toiminnan raja, jos se on hyväksyttyä eläinsuojelun nimissä voiko tällainen ollo hyväksyttyä muidenkin asioiden nimissä?

Syytteitähän ei tosiaan tullut kotirauhan rikkomisesta, mutta julkisrauhan rikkominenhan nyt ei syytteenä sinänsä loppuviimein hirveästi poikkea kotirauhan rikkomista.

"Julkisrauhan rikkominen on rikos, jossa henkilö tunkeutuu, menee salaa, kätkeytyy tai jää julkisrauhalla suojattuun tilaan. Julkisrauhalla suojattuja tiloja ovat muiden muassa
    •    virastot
    •    liikehuoneistot
    •    toimistot
    •    tuotantolaitokset
    •    kokoustilat
    •    edellisiä vastaavat huoneistot ja rakennukset. Sellainen ei ole lato tai varasto, mutta julkisrauha koskee koulua, kulttuurilaitosta, liikuntalaitosta, museota, sairaala ja vankilaa. Säännös koskee myös ammatinharjoittamiseen ja harrastustoimintaan käytettäviä työtiloja.
    •    edellä kuvatun rakennuksen aidattu piha-alue, jonka aita on sellainen, ettei oleskelukiellon olemassaolosta ole epäselvyyttä. Jos liikkumista tai oleskelua halutaan rajoittaa piha-aluetta laajemmalla alueella, voidaan käyttää poliisilain (493/1995)  52 pykälää.
    •    puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen kytössä oleva alue, kuten kasarmialue"

Käytännön erohan on siis nimike, ja se että kyseessä ei ole toisen asuinkiinteistö/asunto, maksimirangaistuskin on sama. Kuvitellaanpa tilanne jossa aikanaan vaikkapa talousrikoksiin syyllistynyt yritysjohtaja halutaan vastuuseen vanhoista teoistaan keinolla millä hyvänsä, ja näyttö ei riitä. Tunkeudutaan yritysjohtajan toimistoon, ja lavastetaan todisteita, eihän sillä nyt niin ole väliä millä todisteilla tämä johtaja sinne vankilaan saadaan kun hän teot on tehnyt kuitenkin. Kukaan ei saa koskaan tietää, että todisteet ovat lavastettuja. Kyseessä on siis vain julkisrauhan rikkominen. Yritysjohtaja menee linnaan ja kaikki ovat tyytyväisiä, paha sai palkkansa. Vai menikö se ihan näinkään? Tästähän on jo lyhyt matka siihen, että lavastetaan koko syyllisyys.

Itse olin todella tyytyväinen kun suurin osa syytteistä kaatui, eivätkä älyttömät rangaistusvaatimukset menneet läpi, mutta jos ei tällaisen toiminnan moraalista ylipäänsä saa keskustella niin minusta ollaan väärällä tiellä. Eläisuojelija saa rikkoa lakia/toimia moraalisesti väärin, koska hän on parempi ihminen, mutta sikatilallinen ei, eihän tämä nyt näinkään voi toimia. Itsekin olen eläinsuojelija, mutta kestän kyllä, että tällaisen toiminan moraalista keskustellaan. Kuka sitten on moraalisesti parempi kuin toinen, voidaanko moraalisella paremmuuden tunteella oikeuttaa tällainen toiminta, voidaanko sillä oikeuttaa jopa muunlaista toimintaa. Ensin toimitaan eläinten hyväksi tai yhteiseksi hyväksi, kuinka nopeasti tästä ylitetään kynnys toimiakin omaksi hyväkseen väärin? "Kun eihän tämäkään nyt niin kamalaa ole…" Toiset ihmiset oikeuttavat moraalisesti toisen surmaamisenkin, koska toinen on tehnyt pahaa. No miten tämä surmaaja sitten on moraalisesti parempi ihminen? Tällaisenkin teon motiivia voi motiivista riippuen jotenkin ymmärtää, mutta hyväksyä tekoa ei voi koskaan.

Osa minusta ymmärtää kansalaistottelemattomuuden tietyissä tilanteissa, mutta en voi seistä sen takana, että tämä olisi hyväksyttävää tai pitäisi olla hyväksyttävää, ja eikä voi presidenttiehdokaskaan! Jos kansalaistottelemattomuuteen joudutaan, sen tulee olla viimeinen keino, siihen ei tule kannustaa, eikä sitä tule pitää arkisena ja täysin moraalisesti hyväksyttävä tapana hoitaa asioita, koska "minä olen parempi ihminen ja hyvällä asialla". Kansalaistoimintaan  ja vaikuttamiseen sen sijaan on kyllä hyvä kannustaa.

Voiko joku kansalainen nyt ihan sinisilmäisesti sitä paitsi sanoa, että ei ole tiennyt millaista sikatiloilla on? Vuosia on ollut tiedossa, että sikojen hoito on täysin asiatonta ajatellen millaiset olosuhteet sika eläimenä tarvitsee. On idealistisesti hieno asia, että tällaiset puutteet tuodaan kansan tietoon, mutta olisi mielenkiintoista tietää onko joku lopettanut sianlihan syönnin näiden kuvien takia? Voiko joku sinisilmäisesti väittää, että on ajatellut tilallisten hoitaneen sikoja ihan hienosti? Ihan oikeasti nyt ihmiset, ainoa keino jolla oikeasti vaikutetaan itse ongelmaan on lakimuutos, pianhan lakialoitteen tekeminen onnistuu myös meiltä kansalaisilta. Sikojen olojen parantamiseksi saisimme varmasti nimiä tarpeeksi kasaan. Totta kai kuluttajien ostokäyttäytymisellä on merkitystä, mutta jos haluamme ajatella sikojen oloja ihan kokonaisvaltaisesti niin ainoa tapa on lakimuutos. En tuomitse kuvaajia, heidän tekonsa on ymmärrettävä, mutta onko heidän tekonsa hyväksyttävä on toinen kysymys? Ymmärtämisen ja hyväksymisen ero tuntuu usein menevät ihmisiltä sekaisin. Voiko tarkoitus todella pyhittää keinot? Mihin tällä linjalla olemme matkalla? Minusta näitäkin asioita on voitava pohtia, ja on hyvä pohtia.